Kuntoutussäätiö ja Rikoksettoman elämän tukisäätiö (RETS) aloittivat elokuussa ESR-hankkeen. Hankkeessa kehitetään Uudellemaalle kansalaisjärjestölähtöinen yhteistoimintamalli, joka tukee sekä rikoksia tehneitä henkilöitä että heitä työllistäviä työnantajia.
Haemme kokoaikaista tai osa-aikaista psykologia Kuntoutussäätiön Oppimisen tuen keskukseen vakinaiseen työsuhteeseen.
Kuntoutussäätiön Oppimisen tuen keskus järjestää maksuttomia tukiryhmiä nuorille ja aikuisille, joilla oppimisen vaikeudet tai mielenterveyden haasteet vaikeuttavat opinnoissa tai työssä pärjäämistä tai niihin hakeutumista.
Kuntoutusalan verkosto KUVE:n puheenjohtajisto pitää tärkeänä kuntoutuksen jatkuvaa uudistamista.
Lapset on tärkeitä! -hanke vahvistaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta järjestö- ja vapaa-ajan toiminnassa.
Arvosta osaamista -hankkeessa tuetaan Suomeen muuttaneiden naisten informaalin osaamisen tunnistamista.
Tuore tutkimus osoittaa: Ryhmämuotoinen kuntoutusmalli hyödyttää kriisinhallintatehtävissä palvelleita – virallinen rahoitusmalli puuttuu
Kriisinhallintatehtävissä palvelleiden ryhmämuotoista kuntoutusta koskevassa tutkimus- ja kehittämishankkeessa jatkokehitettiin kriisinhallintaveteraanien ryhmämuotoisen kuntoutuksen uusi malli.
Uudessa tutkimushankkeessa selvitetään työttömien sairauspäivärahan käyttöä estäviä ja edistäviä tekijöitä
Kuntoutussäätiössä on alkanut uusi Kelan rahoittama tutkimushanke.
Kuntoutussäätiö pitää hyvänä, että lakiesityksessä nuorten mahdollisuus saada ammatillista kuntoutusta on edelleen mahdollista ilman lääketieteellistä diagnoosia.
Kuntoutussäätiö ei kannata sovittelun kieltämistä lähisuhteissa olevien henkilöiden välillä. Esityksellä olisi toteutuessaan kielteisiä seurauksia.