Free cookie consent management tool by TermsFeed
Blogi

Oppimisen vaikeuksia kokevat aikuiset jäävät usein ilman riittävää tukea opinnoissa

Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat aikuiset, joilla on oppimisen vaikeuksia, kaipaavat lisää tukea erityisesti opiskeluun. Aikuiset ovat tyytymättömiä opintojen etenemiseen, mutta uskovat olevansa oikealla alalla ja valmistuvansa. Opintojen sujumista hankaloittaa erityisesti opettajalta saatu riittämätön tieto opiskeluun liittyvistä asioista.

Tämä selvisi Kuntoutussäätiön Aikuiskasvatus-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Tutkimuksen kohderyhmänä oli ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat aikuiset, joilla oli jokin todettu oppimisen vaikeus. Tavoitteena oli selvittää, olivatko he saaneet riittävästi tukea ja ohjausta opintojen eri vaiheissa, miten opinnot olivat sujuneet ja miten tuen ja ohjauksen saaminen oli yhteydessä opintojen sujumiseen. Aineistona oli Amisbarometri vuodelta 2022.

Todettuja oppimisen vaikeuksia ilmeni runsaasti

Kyselytutkimuksen vastaajilla todetut oppimisen vaikeudet olivat varsin yleisiä: aikuisista 25 prosenttia ja nuorista 38 prosenttia raportoi jonkin todetun oppimisen vaikeuden. Kehityksellisiä oppimisvaikeuksia, joihin lukeutuvat lukivaikeus, matematiikan oppimisvaikeus ja hahmottamisen vaikeus, ilmaisi 14 prosenttia aikuisista ja 25 prosenttia nuorista. Tarkkaavuushäiriö oli oman raportoinnin mukaan todettu 6 prosentilla aikuisista ja 13 prosentilla nuorista. Lukivaikeus oli yleisin oppimisen vaikeus sekä aikuisilla että nuorilla. Nuorten suurempia lukuja saattaa selittää se, että oppimisvaikeuksia tunnistetaan ja tutkitaan nykyään enemmän. Muita raportoituja oppimisen vaikeuksia olivat muun muassa mielenterveyteen liittyvät syyt tai sairaus tai vamma, joka vaikuttaa opiskeluun.

Oppimisen vaikeuksia raportoineet aikuiset kokivat erityisesti tarvitsevansa lisää tukea opiskeluun

Tuen ja ohjauksen saamista tutkittiin neljällä eri väittämällä: 1) saiko tarpeeksi ohjausta alalle hakeutumisessa, 2) tarvitseeko enemmän tukea opiskeluun, 3) onko saanut opettajilta tarpeeksi tietoa opiskeluun liittyvistä asioista ja 4) onko saanut opettajilta tarpeeksi tietoa työelämästä.  

Kaikissa tarkastelluissa väittämissä eniten puutetta tuen ja ohjauksen saamisessa kokivat aikuiset, joilla oli jokin oppimisen vaikeus. Seuraavaksi yleisintä riittämätön tuen ja ohjauksen saaminen oli nuorilla, joilla oppimisen vaikeus. Selvästi eniten kaivattiin enemmän tukea opiskeluun.

Kuvio 1. Niiden osuus (%), jotka olivat täysin tai osittaineri mieltä tuen saantia koskevien väittämien kanssa.

Oppimisen vaikeuksia raportoineet olivat muita useammin tyytymättömiä opintojen etenemiseen

Opintojen sujumista tarkasteltiin kolmesta näkökulmasta: 1) tyytymättömyys opintojen etenemiseen, 2) kokemus, ettei ole oikealla alalla ja 3) usko, ettei valmistu.

Yleisintä oppimisen vaikeuksia raportoineilla aikuisilla oli tyytymättömyys opintojen etenemiseen. Nuorilla tyytymättömyys oli tosin vielä sitäkin yleisempää. Sen sijaan kokemus väärällä alalla olemisesta ja epäusko valmistumisesta olivat aikuisilla selvästi harvinaisempia kuin nuorilla.

Kuvio 2. Niiden osuus (%), jotka olivat tyytymättömiäopintojen etenemiseen, eivät koe olevansa oikealla alalla ja eivät uskovalmistuvansa.

Riittämättömän tuen ja ohjauksen saamisen yhteys opintojen sujumiseen vaihteli

Lopuksi selvitimme, miten tuen ja ohjauksen puute oli yhteydessä opintojen sujumiseen. Tarkastelluista tuen ja ohjauksen muodoista opettajalta saatu riittämätön tieto opiskeluun liittyvistä asioista oli vahvimmin yhteydessä opintojen sujumiseen. Riittämättömällä tuen ja ohjauksen saamisella oli suurin merkitys tyytymättömyyteen opintojen etenemisessä. Sen sijaan riittämättömän tuen ja ohjauksen vaikutus uskoon omasta valmistumisesta oli vähäinen.

Tukea ja ohjausta aikuisopiskelijoille

Aikuisopiskelijoiden oppimisen tueksi tarvitaan helposti saavutettavaa tukea ja ohjausta, joka ei edellytä opiskelijalta erityistä aloitteellisuutta. Jotta tämä toteutuisi, oppimisvaikeudet on pystyttävä tunnistamaan riittävän varhain. On hyvä huomioida, että aikuisten oppimisvaikeudet voivat olla vielä nuoria useammin tunnistamattomia.  

Oppimisen vaikeuksia kokevilla aikuisilla voi myös olla taustalla kielteisiä koulukokemuksia tai aiempaa tuen puutetta. Opiskelutaitojen ohjausta tarvitaankin erityisesti silloin, kun opintoihin palataan pitkän tauon jälkeen. Tuen ja ohjauksen tulisi mukautua opiskelijoiden vaihteleviin tarpeisiin eri elämänvaiheissa.

Opettajien osaaminen vaikuttaa siihen, miten hyvin inklusiivinen koulutus toteutuu. Siksi tarvitaan lisää täydennyskoulutusta ja konkreettisia toimintamalleja, joiden avulla oppimisen vaikeudet voidaan huomioida opetuksessa. Inkluusio voi edellyttää myös yhteistyötä oppilaitosten ulkopuolisten toimijoiden kanssa.  

Jotta jatkuva oppiminen olisi mahdollista kaikille työikäisille, koulutusmahdollisuuksia on kehitettävä erityisesti niille, joille kouluttautuminen on vaikeaa. Pelkkä koulutukseen pääsy ei kuitenkaan riitä, vaan lisäksi tarvitaan riittäviä tuki- ja ohjauspalveluja, jotta jokaisella olisi todellinen mahdollisuus oppia ja kehittyä.

Monien ammatillisessa koulutuksessa tapahtuneiden muutosten vuoksi aikuisten tuen tarvetta ja sen saamista on tärkeää tutkia myös jatkossa.  

Näin tutkimus tehtiin

Aineistona tutkimuksessa oli vuoden 2022 Amisbarometri. Tutkimuksen kohdejoukko oli kyselyyn vastanneet yli 25-vuotiaat, joilla oli todettu jokin oppimisen vaikeus (N=1048). Kohderyhmää verrattiin myös niihin aikuisiin, joilla ei ollut oppimisen vaikeutta (N=3184) sekä nuoriin, joilla oli oppimisen vaikeus (N=3 714) ja nuoriin, joilla ei ollut vaikeutta (N=5 940).

Opintojen sujumisen ja tuen ja ohjauksen saamisen välisiä yhteyksiä kohderyhmän ja vertailuryhmien välillä tarkasteltiin logistisella regressiomallilla. Mallissa vakioitiin taustatekijät ikä, sukupuoli, äidinkieli ja taloudellinen tilanne.

Tutkimus on osa Kuntoutussäätiön tutkimushanketta Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien aikuisten oppimisvaikeudet, tuen saanti sekä opiskelu- ja työelämäpolut. Hanke tuottaa uutta tietoa vähän tutkitusta kohderyhmästä ja keinoista huomioida aikuisten oppimisvaikeudet ammatillisessa koulutuksessa ja työelämässä.

Lue lisää

Hanna Rinne, Johanna Korkeamäki, Johanna Nukari, Jukka-Pekka Jänkälä (2026) Aikuisopiskelijat ammatillisessa koulutuksessa – oppimisen vaikeudet, tuen ja ohjauksen saaminen ja opintojen sujuminen. Aikuiskasvatus 46(1): 35–52 . https://doi.org/10.33336/aik.152185

Kirjoittajat

Hanna Rinne
Erikoistutkija, VTT,
hanna.rinne@kuntoutussaatio.fi
Johanna Nukari, Yliopistonlehtori, neuropsykologian erikoispsykologi, PsT, johanna.nukari@helsinki.fi
Johanna Korkeamäki,
Erikoistutkija, VTT, johanna.korkeamaki@kuntoutussaatio.fi
Jukka-Pekka Jänkälä,
Tutkija, VTM, jukka-pekka.jankala@otus.fi

No items found.
No items found.

Tutkijablogi

Blogissa esitellään kuntoutus- ja hyvinvointialoihin liittyvää tutkimusta ja kehittämistä. Kirjoittajat ovat alan tutkijoita, kehittäjiä ja muita asiantuntijoita.