Erityisopetukseen osallistuvilla tiedetään olevan keskimääräistä suurempi riski tehdä rikoksia. Koulutuspolkujen kehittämiseksi tarvitaan tietoa siitä, miten asiat kytkeytyvät toisiinsa ja missä järjestyksessä. Scandinavian Journal of Disability Research -lehdessä juuri julkaistussa vertaisarvioidussa kohorttitutkimuksessa tarkasteltiin erityisopetukseen osallistumisen ja vakavan rikollisuuden välistä yhteyttä tytöillä ja pojilla. Lisäksi tutkittiin, missä määrin yhteys selittyi perhetaustalla ja vanhempien taustatekijöillä sekä toisen asteen koulutukseen osallistumisella.

Haavoittuvuus rakentuu yksilön ja ympäristön yhteisvaikutuksesta

Yhteiskuntatieteellisessä vammaistutkimuksessa korostetaan, että vammaisuus ja tuen tarve eivät ole vain yksilön ominaisuuksia, vaan ne muotoutuvat suhteessa ympäristöön, esimerkiksi kouluun. Koulutusjärjestelmä ei pelkästään tunnista tuen tarpeita, vaan se myös osaltaan luo oppilaiden välisiä eroja. Nämä käytännöt voivat lisätä tai vähentää haavoittuvuutta. Erityisopetus voi siten yhtäältä vähentää haavoittuvuutta mutta toisaalta olla osa sitä tuottavia rakenteita.

Tutkimuksen taustalla olivat aiemmat havainnot erityisopetukseen osallistuneista. Erityisopetukseen osallistuvilla on muita useammin perhetaustaan liittyviä ongelmia, kuten vanhempien matala koulutustaso, työttömyys, avioero ja taloudelliset vaikeudet. Nämä tekijät ja erityisesti niiden kasautuminen lisäävät sekä erityisopetuksen tarpeen että rikollisuuden riskiä. Lisäksi erityisopetukseen osallistuvat nuoret hakeutuvat harvemmin toisen asteen koulutukseen ja keskeyttävät sen useammin. Toisen asteen koulutukseen osallistumisen on todettu vähentävän rikollisuuden riskiä.

Rikollisuus keskittyy pienelle joukolle

Tutkimuksessamme vain pieni osa nuorista syyllistyi vakaviin, sakkoja ankarampiin rangaistuksiin johtaneisiin, rikoksiin. Tytöistä tuomion vakavasta rikoksesta oli saanut yksi tuhannesta ja pojista 6,6 tuhatta kohti, kun rikollisuutta tarkasteltiin 15. syntymäpäivästä 19. syntymäpäivään.

Peruskoulun aikainen erityisopetus oli yhteydessä korkeampaan vakavien rikosten tekemisen riskiin sekä tytöillä että pojilla. Suurimmassa riskissä olivat ne, jotka olivat keskeyttäneet peruskoulun. Sekä erityisopetus että rikollisuus olivat yleisempiä pojilla, mutta sukupuolten välinen suhteellinen riski oli samankaltainen.

Perhetausta ja vanhempien taustatekijät selittivät osan erityisopetustaustaan liittyvistä eroista.

Kun toisen asteen koulutukseen osallistuminen otettiin huomioon, tytöillä ei havaittu eroja rikoskäyttäytymisessä erityisopetustaustan mukaan. Sen sijaan pojilla erityisopetukseen osallistuneilla säilyi hieman korkeampi riski tehdä rikoksia.

Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevilla tytöillä ja pojilla vakava rikollisuus oli yleisempää, jos heidän erityisopetuksensa oli alkanut vasta toisella asteella. Vain peruskoulussa erityisopetukseen osallistuneiden tyttöjen vakava rikollisuus ei eronnut yleisopetuksessa olleista tytöistä. Sen sijaan kaikilla erityisopetustaustaisilla pojilla rikosten tekeminen oli keskimääräistä korkeampaa. Erot selittyivät vain osittain perhetaustalla ja vanhempien taustatekijöillä.

Rikollisuuden riskin taustalla kasautuva haavoittuvuus

Vakava rikollisuus liittyy ennen kaikkea kasautuviin ongelmiin, ei yksittäiseen tekijään. Vaikka monella erityisopetukseen osallistuvalla nuorella oli rikollisuusriskiä kasvattavia tekijöitä, suurin osa ei syyllisty rikoksiin. Tulosten mukaan koulutuspolkujen katkeaminen on keskeinen riskitekijä.

Rikoksiin syyllistyneet nuoret ovat usein monilla tavoin haavoittuvassa asemassa. He tarvitsevat pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista tukea. Varhainen tuki, joka huomioi sekä oppimiseen että tunne- ja käyttäytymiseen liittyvät haasteet, voi ehkäistä haitallisia seurauksia.

Vain ammatillisessa koulutuksessa erityisopetusta saaneilla rikollisuus oli keskimääräistä yleisempää. Tämä voi liittyä tuen laatuun, tuen tarpeen syihin tai muihin ongelmiin, kuten päihteiden käyttöön.

Koulutusjärjestelmä muovaa nuorten mahdollisuuksia

Erityisopetuksen laatua ja riittävyyttä on tärkeää arvioida myös jatkossa. Tuki voi vähentää riskejä, jos se on toimivaa ja oikein kohdennettua. Koulutusjärjestelmällä on keskeinen rooli. Se voi toisaalta vähentää, mutta myös lisätä eriarvoisuutta nuorten välillä. Oppilaiden väliset erot rikollisuudessa eivät johdu pelkästään yksilön ominaisuuksista, vaan erot voivat liittyä myös koulutusjärjestelmän eriyttäviin käytäntöihin, leimaaviin ja syrjiviin asenteisiin sekä tuen järjestämisen tapoihin. Rikollisuuden ehkäisy ei siten ole pelkästään varhaisen yksilötason tuen kysymys, vaan se liittyy laajemmin siihen, miten koulutusjärjestelmä tuottaa tai purkaa eriarvoisuutta.

Näin tutkimus tehtiin

Aineistona tutkimuksessa oli yksilötasoinen rekisteriaineisto, joka kattoi kaikki Suomessa vuosina 1989–1994 syntyneet henkilöt (N = 396 612). Tutkimusväestöön kuuluivat kaikki henkilöt, jotka kuuluivat Manner-Suomen väestöön 14- ja 15-vuotiaana sekä olivat osallistuneet yhteisvalintaan vuoteen 2015 mennessä. Heille liitettiin tietoja Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen rekistereistä vuoteen 2015 asti. Vakavan rikollisuuden riskiä 15–18 vuoden iässä tutkittiin käyttäen Coxin suhteellisten riskien mallia.

Rikos määriteltiin vakavaksi, jos henkilö oli tuomittu tuomioistuimessa vankeusrangaistukseen tai yhdyskuntaseuraamukseen. Näihin sisältyivät yhdistelmäseuraamus, ehdoton vankeus, ehdollinen vankeus, nuorisorangaistus, yhdyskuntapalvelu ja valvontarangaistus. Tarkasteluun valittiin seuranta-ajan alusta ensimmäinen rikos tai rikokset.

Erityisopetukseen osallistumista tarkasteltiin kahdella tapaa: 1) peruskoulussa erityisopetukseen osallistuneet,jotka suorittaneet oppimäärän joko osittain tai pääosin tai kokonaan yksilöllistettynä vs. yleisopetukseen osallistuneet ja 2) peruskoulussa ja/tai ammatillisessa oppilaitoksessa erityisopetukseen osallistuneet vs. yleisopetukseen osallistuneet.

Perhetaustasta huomioitiin syntymävuosi, sukupuoli, äidinkieli, taajama-aste, perhetyyppi, muutot, kotitalouden tulot, äidin ikä, äidin koulutus sekä äidin ja isän kuolema. Toiselle asteelle siirtymistä tarkasteltiin 16. ikävuoden syksyllä.

Lue lisää: Rinne Hanna, Kaskela Teemu, Korkeamäki Johanna, Hokkanen Annika, Pitkänen Tuuli (2026) Special education and therisk of committing serious crime in Finland. Scandinavian Journal of Disability Research 28(1):622–637.

Kirjoittajat

Hanna Rinne, erikoistutkija, Kuntoutussäätiö

Teemu Kaskela, tutkija, A-klinikkasäätiö

Annika Hokkanen, rahoitus- jaTKI-erityisasiantuntija, Kuntoutussäätiö

Johanna Korkeamäki, erikoistutkija, Kuntoutussäätiö

Tuuli Pitkänen, tutkimuspäällikkö, Nuorisotutkimusseura

Tutkimus toteutettiin osana A-klinikkasäätiön, Kuntoutussäätiön ja Nuorisotutkimusseuran Haavoittuvassa asemassa olevien nuorten sosiaalisen kuntoutuksen tarpeita ja toteutumista (HANSKU) koskevaa hanketta, jota rahoitettiin sosiaali- ja terveysministeriön yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen määrärahoista 2024–2026.

‍