‍

Merkkivuosina on tapana luoda silmäys taaksepäin, kuljettuun polkuun, ja tässä kirjoituksessa teen juuri niin. Pohjana hyödynnän Kuntoutussäätiön pitkäaikaisen tutkijan Jouni Puumalaisen haastattelua, jonka yhteyspäällikkö Mika Ala-Kauhaluoma teki elokuussa 2023, ennen Puumalaisen eläköitymistä 40 vuoden työuran jälkeen. Tämän kirjoituksen kaikki sitaatit perustuvat tähän haastatteluun. Haastattelulla tallennetut tiedot ja muistot tarjoavat historianäkymiä Kuntoutussäätiön eri vaiheisiin – alkaen siitä, mistä vuodesta Kuntoutussäätiön voisikaan katsoa saaneen alkunsa. Onko se Työterveyssäätiön perustamisvuosi 1945, Invalidijaoston perustamisvuosi 1953 vai sittenkin Työterveyssäätiön Kuntoutuskeskuksen vuosi 1978 – tai 1979, jolloin säätiön toimintakertomuksessa käytettiin ensimmäisen kerran Kuntoutussäätiö-nimeä?

Kuntoutussäätiön laajenemisen ajat 1970- ja 1980-luvuilla

Jouni Puumalaisen tullessa Kuntoutussäätiöön siviilipalvelusmiehenä vuonna 1983 säätiöllä oli uudet toimitilat, jotka nyttemmin on jo purettu. ”Sehän näytti hemmetin virkeeltä laitokselta” – henkilökunta oli innoissaan uusista tiloista, ja kuntoutustutkimusasiakkaita oli paljon, noin 800 vuodessa. Asiakkaat tulivat pääasiassa Kelan lähettäminä ja viettivät Kuntoutussäätiössä kolme viikkoa. Tämän internaattijakson aikana käytössä oli Kuntoutussäätiön kehittämä uusi toimintamuoto, moniammatillinen tiimi, jonka ideana oli, että ammatinharjoittajat – lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä, fysioterapeutti – eivät toimineet erillisesti vaan yhteistyössä.  

Kuntoutussäätiön muita isoja toimintoja oli tutkimuspuoli, joka oli johtaja Pertti Hujun aikana aloittanut erillisenä 1970-luvun alussa Aila Järvikosken ja tutkimusapulainen Eino Haavan voimin. Lisää tutkimushenkilökuntaa palkattiin pian, ensimmäisten joukossa Kristiina Härkäpää. Yksi keskeisiä tutkimus- ja kehittämishankkeita tuona aikana oli varhaiskuntoutus: voisiko kuntoutuksen aloittaa aikaisemmin kuin sitten, kun ihminen alkaa olla ”loppuun kulunut”. Näitä hankkeita saatiin valtionhallinto mukaan rahoittamaan. Yhtenä ilmentymänä uudesta ajattelusta olivat virastoihin tuodut kuntoutusyhdyshenkilöt, joiden puoleen käännyttiin, kun työntekijällä alkoi olla ongelmia työkykynsä kanssa.  

Kuntoutuksen palvelutoimintaa leimasi ajan kuntoutusmyönteisyys, joka oli tullut sotaveteraanien kuntoutuksen myötä. Veteraanikuntoutusta hallinnoi Valtiokonttori valtion budjetista, ja kuntoutuslaitoksia perustettiin ahkerasti eri puolille maata. Aika oli tietyllä tavalla kuntoutuksen kukoistuksen aikaa. Myötämielisyyttä oli myös työikäisten varhaiskuntoutukselle. Kuntoutussäätiöstä käytiin Yhdysvalloissakin oppia saamassa, koska siellä oltiin jo aikaisemmin kiinnostuttu siitä, miten ihmisiä saadaan pidettyä töissä mahdollisimman pitkään. Myös Etelä-Euroopan maihin oli yhteyksiä: siellä kuntoutuksessa keskityttiin vielä sairauksien hoitamiseen, ja Kuntoutussäätiön tutkijat kertoivat, mistä on kyse ammatillisessa kuntoutuksessa.

Myös Kuntoutussäätiössä oli sairausryhmäkohtaista kuntoutusta. Esimerkiksi selkäsairauksien osalta saatiin viisivuotinen rahoitus Ratki-kokeilututkimukseen. Siinä kantavana ajatuksena oli, että ei annettu ihmisten mennä makaamaan sänkyyn ja olemaan sairaslomalla vaan pistettiin kunnolla töihin.

”Meillä oli tuolla palvelupuolella hiekkalaatikoita, josta ihmiset lapiolla lapioivat hiekkaa toiseen laatikkoon. Sillai selkää rasitettiin. Koska kyse oli usein siinä alaselkäkivussa siitä, että lihaksisto, selän lihaksisto oli surkastunut suurin piirtein, sitähän oli varottava selkää. Tästä tuli tää selkäkuntoutus, joka sitten karkasi meidän käsistä, kun nää koulutetut ihmiset perustivat oman firman.” [JP]

Entä se Kuntoutussäätiön syntymisen vuosi?

Työterveyssäätiö perustettiin sodan jälkeen 1945, ja Kuntoutussäätiössä on laskettu, että se on Työterveyssäätiön perillinen. Siitä saadaan tuo virallinen 80 vuotta. Alkamisvuoden voisi laskea toisinkin: Työterveyssäätiö perusti Invalidijaoston 1953, joka sekin voisi olla Kuntoutussäätiön perustamisvuosi, koska Kuntoutussäätiö voidaan nähdä Invalidijaoston jatkeena. Invalidijaoksesta muodostui vähitellen tutkimustoimisto 1970-luvun alussa, kun alettiin tehdä kuntoutukseen liittyvää tutkimusta, muutakin kuin ahtaammin palveluun kytkettyä kehittämistyötä. Työterveyssäätiö valtiollistettiin vuonna 1978 Työterveyslaitokseksi, ja samalla sen toiminnasta karsittiin pois ”rönsyt” eli kuntoutus – joka sitten siirtyi uuteen Kuntoutussäätiö-nimiseen paikkaan. Niinpä perustamisvuotena voisi pitää myös vuotta 1978 tai -79. Rakennusrahastoon saatiin rahaa eri puolilta mutta pääosin Raha-automaattiyhdistykseltä.

”No nää ihmiset jotka ajattelivat että kuntoutus on merkittävä kokonaisuus, jota pitää edistää, perustivat Kuntoutussäätiön ja siihen saatiin mukaan erilaisia toimijoita kuten Kela, oliko se vielä sosiaalihallitus vai mikä se nyt oli, joka tapauksessa sosiaali- ja terveyspuolelta myös niin ku hallintoa, et saatiin se hallitus tälle Kuntoutussäätiölle.” [JP]

Kuntoutussäätiön tiloista

Perustamisesta 1980-luvun alkuun asti Kuntoutussäätiön eri toiminnot olivat sijoittuneina ympäri kaupunkia: tutkimustoimisto keskustassa Kalevankadulla ja palvelupuoli Valimotiellä Pitäjänmäellä. Malminkartanon rakennuksen valmistuttua kaikki pääsivät saman katon alle. Kunnes tilat kävivät ahtaiksi ja tutkijoita siirtyi Temppelikadun tiloihin ja 1990-luvulla palvelupuolen kanssa kimppaan Hakaniemeen Paasivuorenkadulle. Tutkijoiden takaisinmuutto Malminkartanoon oli vuonna 2004, kun tutkimussiipeen oli valmistunut toinen kerros ja ylikulkukäytävä, ”Huokausten silta” tai ”Opintoputki”. Aika nopeasti oltiin jo tilanteessa, että päärakennukseen alkoi jäädä tiloja tyhjilleen ja niihin otettiin vuokralaisia.

Kuntoutussäätiö kuntouttajana, kehittäjänä ja tutkijana

Kuntoutussäätiön alkuvuosiensa varrella kehittämiä toimintamuotoja voidaan listata seuraavasti. Vuoden 1953 jälkeen Työterveyssäätiön Invalidijaostossa kehitettiin tiimityön malli kuntoutussuunnittelun tekemiseen. Vuonna 1958 kehitettiin aistivammaisten testausmenetelmiä, 1961 aloitettiin jo sydänkuntoutus, sitten 1974 varhaiskuntoutus, johon liittyi tiiviisti tutkimuksellinen ajattelu. 1985 aloitettiin pitkälle koulutettujen ammatillinen kuntoutus ja 1987 Sisu-selkäkuntoutus. 1980-luvun lopussa olivat Elämisen laadun kurssit, 1990 Activa-kuntoutustutkimus ja 1992 TYP-kuntoutus. Kehittäminen on luonnollisesti jatkunut sen jälkeenkin vireänä.

Säätiö oli pitkään kaksiosainen: oli Malminkartanon Kuntoutuskeskus ja Malminkartanon Työkeskus. 1980-luvulla tutkimuspuoli alkoi laajentua. Parhaimmillaan säätiössä oli henkilöstöä 185 työntekijää, joista suurin osa oli palvelupuolella. ”1980- ja 1990-luvut olivat kukoistusvuosia. Sitten alko kuntoutus takkuilla” ja koko säätiön henkilöstömäärä supistua voimakkaasti. Puumalainen näkee syynä ajattelutavan muuttumisen ja Kelan muuttuneet käytännöt: Kela halusi luopua kuntoutustutkimusten pitkällisistä ja kalliista moniammatillisista internaattijaksoista niin, että pääosan päivistä asiakas on kotonaan. Kuntoutustutkimuksen hiipumisen myötä käynnistettiin Aslak- ja TYK-kuntoutukset (ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus sekä työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus), ja yritettiin myös saada työeläkelaitoksia kiinnostumaan ammatillisesta kuntoutuksesta enemmän. Lisäksi yritysyhteistyötä kehitettiin ja paneuduttiin työkyvyn ylläpitoon työpaikoilla henkilökunnan kanssa. Mutta pitkäaikaiseen internaattimuotoiseen kuntoutustutkimukseen ei enää palattu, ja kun veteraanikuntoutus hiipui ajan myötä, muutoksista kärsivät maan kaikki ”seiniin satsanneet” kuntoutuslaitokset.

”Kuntoutustarve kyllä tunnustetaan, mutta ku rahoittajaa ei oo meinannu löytyä millään, niin sitä on sit haalittu kaikennäköstä. Välillä on joutunu kysymään että missä se on kuntoutus-sanan se ydin, onko se välillä hukkunukin. Kun on ollu pakko touhuta kaikenlaista.” [JP]

Samalla, kun rahoitushanat tiukentuivat, kuntoutuksen käsite ja ymmärrys kuntoutuksesta laajenivat. Alue laajeni erityisesti mielenterveyskuntoutukseen. Kuntoutussäätiön hankkeessa kehitettiin polku siihen, miten mielenterveyssyistä pitkään työelämän ulkopuolella olleet saadaan palaamaan takaisin töihin.

”Se oli jotain 60 prosenttia kun saatiin palaamaan. Mut sekin oli sellasta intensiivista työtä. Siin oli tiukka yhteys sit sinne mielellään samaan firmaan, mistä se oli sairaslomalla. -- Sitä käytiin [--] myymässä tuonne työeläkelaitoksille. Ei ne innostunu. Maksaa liikaa. Maksaahan se tietysti, jos intensiivisesti työskentelee tällaisten ihmisten kanssa.” [JP]  

Osallisuuden mukaan tulo kuntoutusmaailmaan

Kuntoutuksen käsitteen laajentumisen myötä tuli myös keskustelu osallisuudesta. Jo 1970-luvulla ruvettiin puhumaan sosiaalisesta kuntoutuksesta, jonka pohja oli vammaiskuntoutuksen sopeutumisvalmennuksessa. Vuonna 2014 saatiin sosiaalihuoltolakiin oma pykälä sosiaalisesta kuntoutuksesta. Kuntoutujan osallisuutta kehitettiin mielenterveys- ja päihdepuolella, jossa kehitettiin kokemusasiantuntijuus ja vertaisuus. ”Ekaks se lähti vertaisuudesta eli kuntoutujat alkoivat toisiansa tukemaan, eli sehän on sama kuin Fountain House-ajattelu.”

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan uusia muutoksia

Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan muutoksista suurin on tutkimusrahojen jatkuva vähentyminen. Kehittäminen sekä lyhyet selvitykset ja arviointi tulivat monivuotisten tutkimusten tilalle. ”Et kyllähän se aika kiivastahtiseksi on mennyt ja sillä tavalla, että jotenkin tuntuu sillai et ei siinä asioihin nykyisin enää ehdi paneutua.” Samoin on lisääntynyt yhteistyö – sekä raportointivastuut. Hallinnoinnin lisääntymisessä Puumalainen näkee työntekijöiden kannalta suoranaisen vaaran: yhteisöllisyyden katoamisen, jos tilalle tulee ”pelkkä suorittaminen”:

”Se on ihan siis älytöntä, se on työyhteisölle vaaraks. Eihän siinä tämmöstä yhteisöllisyyttä pääse kehittymään, kun ei ole minkäännäköistä huokoisuutta työelämässä enää. Siinä vähitellen katoo tää, mikä Kuntoutussäätiöstä on tehny työyhteisön. --- Se on sääli. Mehän tehtiin kaikennäköstä sillon yhdessä.” [JP]

Tuossa sitaatissa käy kiinnostavasti ilmi aikojen muutos. Siinä ilmenevä näkemys on ymmärrettävä ja aiheellinenkin, mutta luonnollisesti on muistettava, että se on aika lailla erilaisessa tilanteessa työuransa aloittaneen ihmisen henkilökohtainen kokemus – toki tarjoten arvokasta tietoa juuri pitkän muutosperspektiivinsä sekä työntekijänäkökulmansa takia. Toisaalta uusi aika tuo aina mukanaan myös uudet odotukset ja sopeutumisen keinot.

Tulevaa kohti – kuntoutus jatkuu

Kuntoutussäätiön tähänastisen taipaleen muistelun lopuksi toivottakaamme synttärisankarille menestystä myös tulevaan. Ytimessä on tietenkin yhteiskunnan tarpeisiin vastaava rooli. Kehityksessä on aina erilaisia vaiheita, ja on tärkeää löytää tälle ajalle sopivat selviytymiskeinot tiukkenevan rahoituksen ja lisääntyvien hallinnointivaatimusten keskellä. Tuskinpa yhteisöllisyyskään on työelämästä tyystin katoamassa, muuttumassa kuitenkin. Ja kuntoutustahan tarvitaan jatkossakin.

Teksti: Annika Laisola-Nuotio, tutkija, Kuntoutus-lehden toimitussihteeri, Kuntoutussäätiö

‍