Miten löytää yhteinen suunta ja uusia näkökulmia työyhteisön kehittämiseen? Luovat ja toiminnalliset työpajat tarjoavat innostavan tavan vahvistaa vuorovaikutusta, työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä muutostilanteissa ja arjen kehittämisessä.

Kemppainen Jaana
Sosionomi YAMK, Työkykykoordinaattori, Työkykykoordinaattoreiden kouluttaja, Ekspressiivisen taideterapian ryhmäohjaaja, Luovan tanssin ohjaaja
Luovat ja toiminnalliset työpajat työyhteisön kehittämisen tueksi soveltuvat tilanteisiin, joissa tarvitaan uusia näkökulmia ja yhteistä suuntaa, esimerkiksi muutostilanteissa, kehittämispäivissä tai tiimien tukemisessa. Parhaimmillaan työpajat avaavat uusia näkökulmia ja ideoita, auttavat löytämään ratkaisuja pulmiin ja lisäävät luovuutta.
Menetelminä käytetään esimerkiksi kuvan tekemistä, kirjoittamista, dialogeja sekä liikettä ja kehollisia harjoituksia. Taiteellisia taitoja ei tarvita, sillä keskeistä ei ole lopputulos, vaan kokemusten tutkiminen ja ymmärryksen lisääminen.
Työpajojen teemoina voivat olla työyhteisön vahvuuksien ja haasteiden tunnistaminen, roolien, työnkuvien ja prosessien selkeyttäminen, vision kirkastaminen, strategian jalkauttaminen arkeen sekä yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen vahvistaminen.
Työpajat sitouttavat ja motivoivat henkilöstöä, rakentavat yhteistä ymmärrystä, edistävät työhyvinvointia ja avoimuutta, synnyttävät konkreettisia kehitysideoita sekä tekevät strategisesta työstä innostavaa ja saavutettavaa.
Työpajat voidaan toteuttaa etänä tai läsnä, joko yksittäisenä työpajana tai useamman tapaamisen prosessina, ja ne räätälöidään organisaation tarpeisiin toiveiden mukaan.