Osaamisen kehittäminen ratkaisevana tekijänä muuttuvassa työelämässä

Tämä blogiteksti on julkaistu aiemmin Osuvuutta työmarkkinoille -hankkeen peda.net -sivuilla 17.3.2026. Osuvuutta työmarkkinoille -hanke on Tulevaisuuden työmarkkinat -koordinaatiohankkeen alahanke ja tärkeä osa työmarkkinoiden kohtaantoa edistävää hankeperhettä. Hanke toteutuu 1.11.2024–30.4.2027 välisenä aikana. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (ESR+).
Kuvitteellinen, mutta monelle meistä tuttu tilanne: Työpäivä alkaa kuten ennenkin, ja kalenteri on täynnä, tehtävät ovat samankaltaisia ja arki rullaa painollaan. Silti jokin tuntuu erilaiselta. Uusi järjestelmä on otettu käyttöön, työkalut ovat muuttuneet, ja organisaatiossa puhutaan tekoälystä, uudenlaisista toimintamalleista ja digitalisaatiosta.
Hetkessä mieleen hiipii ajatus: pysyykö osaamiseni muutoksessa mukana?
Työelämä on jatkuvaa oppimista, mukautumista ja uudenlaisten taitojen yhdistämistä tekemiseen. Organisaatioissa puhutaan strategiasta, kasvusta ja kilpailukyvystä, ja kaiken tämän taustalla on ratkaiseva tekijä: ihmisten osaaminen.
Osaaminen ei ole pysyvä tila
Kun toimintaympäristö muuttuu, myös osaamisen täytyy uudistua. Yksi suurimmista oivalluksista nykypäivän työelämässä on se, että osaaminen ei ole pysyvä ominaisuus. Se ei ole tutkinto tai yksittäinen kurssi ansioluettelossa, eikä suorittamalla tule koskaan valmista. Osaaminen on jatkuvasti kehittyvä kokonaisuus – yhdistelmä tietoa, taitoja, kokemusta ja kykyä soveltaa niitä muuttuvissa tilanteissa.
Muutos ei ole pelkästään haaste, vaan ennen kaikkea mahdollisuus oppia uutta.
Ympärillä tapahtuvat muutokset haastavat meidät päivittämään ajatteluamme. Samalla ne tarjoavat mahdollisuuksia kasvaa, laajentaa omaa roolia ja löytää uusia tapoja tuottaa arvoa.
Miten osaamista voi kehittää käytännössä?
Osaamisen kehittäminen ei aina tarkoita pitkiä koulutuspolkuja. Seuraavilla keinoilla voi olla merkittäviä vaikutuksia:
- Oman osaamisen tunnistaminen
Pysähdy pohtimaan, mitä jo osaat. Kun nykyinen osaamisesi on tunnistettu, hahmotat kokonaisuuden. Voit rauhassa määritellä suunnan, jota kohti haluat edetä. - Oppiminen työn kautta
Suurin osa oppimisesta tapahtuu huomaamatta tekemisen kautta. Uudet projektit, erilaiset vastuualueet ja yhteistyö eri asiantuntijoiden kanssa kehittävät osaamista tehokkaasti ja luontevasti. Keskity erityisesti havaitsemaan työssä tarvittavia taitoja. - Reflektio ja pysähtyminen
Oppiminen syvenee, kun pysähdymme pohtimaan kokemuksia. Kokonaisuuksia voi tarkastella arvioimalla onnistumisia ja sitä, mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä entistä viisaammin. - Verkostoista saatava sosiaalinen pääoma
Usein parhaat oivallukset syntyvät keskustelemalla muiden kanssa. Kollegat, yhteistyökumppanit ja eri alojen asiantuntijat voivat avata uusia näkökulmia omaan toimintaan. Erityisesti kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat jo menestyksekkäästi todentaneet osaamistaan tavoittelemillasi osa-alueilla.
- Jatkuva osaamisen päivittäminen
Osallistuminen koulutuksiin, webinaareihin ja tapahtumiin tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua ja päivittää osaamista. Joskus yksi uusi näkökulma tai konkreettinen käytännön työkalu voi tarjota uusia toimintatapoja ja muuttaa ajatusmallia pysyvästi.
Osaamisen sanoittaminen – usein aliarvostettu taito
Moni tekee työtään ammattitaitoisesti, mutta ei ole pysähtynyt tunnistamaan, mitä kaikkea työn osaaminen oikeastaan kattaa.
Kun osaamista oppii sanoittamaan, oma ammatillinen identiteetti vahvistuu. Tällöin osaaminen tulee myös muille näkyväksi. Organisaatioissa ei voida tunnistaa osaamisen nykytilaa ilman osaamisen sanoittamista, jolloin myös mahdollisten osaamisvajeiden havaitseminen vaikeutuu.
Osaamisen sanoittaminen ei tarkoita itsensä korostamista, vaan kykyä tunnistaa ja kuvata omaa asiantuntijuutta. Yhdistämällä työ, ja siihen tarvittava osaaminen ongelmanratkaisukyky kehittyy.
Kuntoutussäätiö ja HR Workforce edistävät kohtaantoa työmarkkinoilla
Kuntoutussäätiö tekee yhteistyötä HR Workforcen kanssa Osuvuutta työmarkkinoille -hankkeen kautta. Hankkeen tavoitteena on kehittää kokonaisvaltaista ajattelutapaa rekrytoinnista ja työhönvalmentamisesta, yhdistämällä käytännön hanketyö ja yritysyhteistyö.
Tavoitteena on paitsi parantaa työnhakijoiden ja työpaikkojen kohtaantoa, myös lisätä ymmärrystä siitä, miten työhönvalmennus ja osaamisen tunnistaminen voidaan tehdä tehokkaasti ja ihmislähtöisesti. Hankkeen yhteistyöllä pyritään vaikuttamaan myös julkiseen keskusteluun työmarkkinoiden haasteista, tuomalla esille hyviä käytäntöjä ja uudenlaisia toimintamalleja. Haluamme yhdessä auttaa rakentamaan työmarkkinoita, joissa osaaminen, motivaatio ja työkyky kohtaavat aidosti.
Tule mukaan kuulemaan lisää aiheesta!
Tervetuloa Osuvuutta työmarkkinoille -hankkeen maksuttomaan Rekrytointirumbasta ratkaisuihin -webinaariin 7.5., jossa pysähdytään osaamisen kehittämisen äärelle. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden saada uusia näkökulmia, jakaa kokemuksia muiden kanssa ja löytää konkreettisia keinoja oman osaamisen kehittämiseen. Tilaisuudessa esittelemme myös ensimmäisen version hankkeessa syntyvästä kohtaantoa tukevasta rekrymallista.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 4.5. mennessä Kuntoutussäätiön tapahtumakalenterista klikkaamalla tästä.
Kirjoittajat
Melissa Virtanen
Toimitusjohtaja
HR WorkForce Group Oy
HR WorkForcen yrittäjä Melissa Virtanen hahmottaa ammattirekrytoijana nopeasti, minkälaista osaamista liiketoiminnan strategisiin linjauksiin pääsemiseksi tarvitaan. Hän on huomannut osaamisen kehittämisen olevan merkittävä kilpailutekijä työnhaussa ja osana urakehitystä.
Työssään Melissa on tottunut kohtaamaan paljon erilaisia ihmisiä ja yritysten tarpeissa korostuu aiempaa enemmän osaamisperusteisuus. Ympäristön muuttuessa nopeasti, vaaditaan myös yksilötasolla uudistumista, ja tähän HR WorkForcella kannustetaan.
Ota yhteyttä: Melissa Virtanen, HR WorkForce Group Oy:n Toimitusjohtaja melissa@hrworkforce.fi

Ira Vahtero
Palvelujohtaja ja yritysyhteistyön koordinaattori,
Osuvuutta työmarkkinoille -hanke
Kuntoutussäätiö
Ota yhteyttä: ira.vahtero@kuntoutussaatio.fi

