Uutiset

Eduskunnan kuntoutusverkosto kiinnittää huomiota järjestöjen rahoitustilanteeseen

Julkaistu
22.5.2025

Eduskunnan kuntoutusverkosto otti kevätkokouksessaan kantaa sote-järjestöjen epävarmaan tilanteeseen. On tärkeää, että järjestöjä kuullaan avustusleikkauksia linjattaessa, ja että järjestöt saisivat itse päättää, mihin toimintansa osa-alueeseen leikkaukset on järkevintä kohdentaa.

Kevätkokouksessa kiinnitettiin huomiota myös hyvinvointialueiden kuntoutukseen sekä kuntoutuksen tutkimukseen ja kehittämiseen. Kuntoutuksen eri toimijoiden välinen yhteistyö on tärkeää sekä eheiden, vaikuttavien kuntoutuspolkujen rakentamisessa että kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Kolmannella sektorilla on paljon osaamista ja annettavaa sekä kuntoutuksen asiakastyössä että TKI-toiminnassa, toteaa Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Riikka Shemeikka.

Sosiaali- ja terveysjärjestöt epätietoisia avustusleikkauksista – vaikeaan tilanteeseen tarvitaan liikkumavaraa

Sosiaali- ja terveysjärjestöissä odotetaan kovasti päätöksiä avustusleikkauksista. Hallituksen kehysriihessä päätettiin 10 miljoonan euron lisäleikkauksista sote-järjestöjen avustuksiin. Eduskunnan kuntoutusverkosto keskusteli kevätkokouksessaan järjestöjen ajankohtaisesta tilanteesta.

”Kansalaisjärjestöjen tilanne aiheuttaa oikeutetusti paljon huolta. Leikkaustenkin keskellä on tärkeää varmistaa riittävät toimintaedellytykset järjestöille. Leikkausten toteuttamiseen ja ylipäätään avustamiseen tarvitaan joustavuutta, jotta järjestöt voivat itse kohdentaa resurssinsa kaikista vaikuttavimpaan toimintaan ihmisten hyväksi”, toteaa eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Mira Nieminen.

Kuntoutusverkosto KUVEn puheenjohtajat Soile Kuitunen ja Riikka Shemeikka painottivat yleisavustustyyppisen avustamisen tärkeyttä. Tämä antaisi järjestöille enemmän liikkumavaraa taloudellisesti ahtaassa tilanteessa.

Tällä hetkellä järjestöt elävät epätietoisuudessa vuoden 2026 avustuksista ja leikkausten kohdentumisesta. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA on todennut, että se tulee käymään läpi järjestöjen päällekkäisiä toimintoja, mutta epäselvää on, miten tämä toteutetaan käytännössä ja mihin lopulta tähdätään.

Järjestöillä on tärkeä rooli kuntoutuspalveluissa

Eduskunnan kuntoutusverkosto käsitteli myös kuntoutuksen ajankohtaista tilannetta. Hyvinvointialueilla ja Kelalla on iso rooli kuntoutuksen järjestäjinä ja myös kehittäjinä. Kuntoutusverkosto KUVEn keskuudessa on pidetty tärkeänä, että kaikki resurssit ja osaaminen huomioitaisiin kuntoutuksessa.

Hyvinvointialueiden oman tuotannon lisäksi myös yrityksillä ja järjestöillä on tärkeä rooli kuntoutuspalveluissa. Järjestöt auttavat kuntoutujia parantamaan toimintakykyään ja hyvinvointiaan monin avoimin toiminnoin. Järjestöt myös tuottavat kuntoutusta ja ihmisten toimintakykyä koskevaa tietoa ja ymmärrystä päätöksentekoon.

Eduskunnan kuntoutusverkosto tukee ja edistää kuntoutuksen kenttää Suomessa. Eduskunnan kuntoutusverkosto toimii yhteistyössä SOSTEn ja Kuntoutussäätiön koordinoiman Kuntoutusverkosto KUVEn kanssa.

Lisätietoja:

Mira Nieminen, Eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtaja (mira.nieminen@eduskunta.fi)

Soile Kuitunen, Kuntoutusverkosto KUVEn puheenjohtaja (soile.kuitunen@miinasillanpaa.fi)

No items found.