Blogi

Työttömyyden vuodet saivat epäilemään omia kykyjä – nyt tiedän, että osaamisellani on merkitystä - #PitkäMatkaTöihin -kampanja

”Työttömyyden aikana jatkuvat hylkäykset ja ahdistavat työhaastattelut töykeiden rekrytoijien kanssa saivat minut tuntemaan itseni arvottomaksi.”

Tämä kirjoitus on osa Kuntoutussäätiön #PitkäMatkaTöihin-kampanjaa, joka nostaa esiin ihmisten kokemuksia matkasta kohti työelämää – myös silloin, kun matka on pitkä ja työllistyminen ei tapahdu heti. Haastattelu on toteutettu kirjallisesti, ja vastaukset julkaistaan sellaisina kuin ne on kirjoitettu.

Tässä haastattelussa esitetyt vastaukset perustuvat haastateltavan henkilökohtaisiin kokemuksiin, näkemyksiin ja mielipiteisiin. Ne kuvaavat yksilöllistä polkua ja tuen merkitystä.

Taustasi Mistä polkusi kohti nykyistä tehtävääsi sai alkunsa? Voit halutessasi kertoa opiskelu- ja työtaustastasi sekä siitä, minkä ikäisenä eri asiat tapahtuivat. Kerro sen verran kuin koet hyväksi.

Opintopolkuni sujui hyvin ja aikataulussa. Olin osannut valita itselleni sopivan alan ja odotin innolla, että pääsen työelämään valmistumisen jälkeen. Töiden saaminen tuntui kuitenkin mahdottomalta. Oli vaikeaa saada edes mitään töitä, ainakaan oman alan tehtäviä. Työttömyys jatkui monta vuotta. Yritin pitää taitoni kunnossa, mutta kaipasin harjoitusta oikeiden asiakkaiden kanssa.

”Odotin innolla, että pääsen työelämään valmistumisen jälkeen. Töiden saaminen tuntui kuitenkin mahdottomalta. Oli vaikeaa saada edes mitään töitä, ainakaan oman alan tehtäviä. Työttömyys jatkui monta vuotta.”

Mitä työllistymistä edistäviä palveluita olet hyödyntänyt matkasi varrella?

Paikallinen hanke tarjosi sparrausta työnhakuun. Työntekijät auttoivat minua saamaan työkokeilupaikan. Sain työkokeilusta merkinnän CV:hen ja kokemusta työelämästä omalla alallani. Tämän ansiosta sain palkkatyön samalta alalta.

”Sain työkokeilusta merkinnän CV:hen ja kokemusta työelämästä omalla alallani. Tämän ansiosta sain palkkatyön samalta alalta.”

Miten nämä palvelut ovat tukeneet sinua omalla polullasi? Mikä oli käännekohta tai merkittävä kokemus?

Minulle oli tärkeää, että työntekijät oikeasti kuuntelivat millaiseen työpaikkaan haluan. He eivät yrittäneet tuputtaa töitä, joihin en pystyisi tai joka ei ole omaa alaani. He olivat aidosti innoissaan, kun kerroin saaneeni kutsuja työhaastatteluihin.

Millainen merkitys työllistymisellä on ollut hyvinvoinnillesi? Miten toimintakykysi ja osallisuutesi ovat muuttuneet matkan aikana?

Koen, että voin olla hyödyllinen ja tehdä pienen osani yhteiskunnasta.

Miltä tuntui tulla osaksi työyhteisöä asiakkaan roolista työntekijäksi? Mikä on yllättänyt, ilahduttanut tai jäänyt erityisesti mieleen?

Aluksi tuntui oudolta, että työkaverit olivat niin kannustavia. He kiittivät, kun sain jonkun työtehtävän valmiiksi. Työttömyyden aikana jatkuvat hylkäykset ja ahdistavat työhaastattelut töykeiden rekrytoijien kanssa saivat minut tuntemaan itseni arvottomaksi.

”Työttömyyden aikana jatkuvat hylkäykset ja ahdistavat työhaastattelut töykeiden rekrytoijien kanssa saivat minut tuntemaan itseni arvottomaksi.”

Mitä haluat kertoa omalla esimerkilläsi? Millaisen viestin haluat antaa? Esim. työyhteisöille ja työnantajille, päättäjille, asiantuntijoille tai muille palveluiden kehittäjille?

Kaikilla meistä on jotain arvosta osaamista, jota monella ei ole. Täytyy vain löytää se sopiva työpaikka ja tehtävä, jossa se tulee tarpeeseen. Kaikki osaaminen ei lue CV:ssä eikä ihminen itsekään tajua olevansa tosi taitava jossain asiassa.

”Kaikki osaaminen ei lue CV:ssä eikä ihminen itsekään tajua olevansa tosi taitava jossain asiassa.”

Vastaaja: Anonyymi 33 v.

#PitkäMatkaTöihin on Kuntoutussäätiön kampanja, joka muistuttaa, että vahva ja pitkäkestoinen tuki on sijoitus – ei pelkkä kustannus. Kampanjassa äänessä ovat ihmiset omilla kokemuksillaan ja ammattilaiset, jotka haluavat kertoa, miksi tuki kannattaa myös silloin, kun tulokset eivät vielä näy. Kysy lisää kampanjasta: Maiju Nieminen, viestinnän asiantuntija, Kuntoutussäätiö.

No items found.