Free cookie consent management tool by TermsFeed
TKI-tiivistelmät

Innostu ja onnistu lukemisessa -materiaali kannustaa nuoria ja aikuisia innostumaan lukemisesta

PDF

Kuvaus

Lukutaito heikkenee ja lukeminen vähenee huolestuttavasti kaikissa ikäryhmissä. Myös moni aikuinen kokee lukemisen vaikeaksi erilaisten oppimisen vaikeuksien vuoksi. Esimerkiksi lukivaikeus tai keskittymisvaikeus voi vähentää lukemisen iloa, koska lukeminen on alusta asti tavallista hankalampaa. Tuoreen Kuntoutussäätiön tuottaman Innostu ja onnistu lukemisessa -materiaalin tarkoitus on rohkaista nuoria ja aikuisia kokeilemaan uusia lukemisen tapoja. Sisältö on suunniteltu erityisesti nuorille ja aikuisille, joille lukeminen on lukivaikeuden tai keskittymisen vaikeuden vuoksi tavallista hankalampaa, mutta myös muut voivat hyötyä siitä.

Muita tutkimuksia

Tutkimuksia

Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen palkansaajilla ammateittain Suomessa 2001–2015

Kuntoutussäätiön tutkimuksia 90

Tutkimuksia

Yhteisöllinen työhyvinvointi ja työnohjaus psykiatrisissa asumispalveluissa

Kuntoutussäätiön tutkimuksia 89

Tutkimuksia

Maahanmuuttajuuden institutionaaliset kategoriat

Kuntoutussäätiön tutkimuksia 87

Muita työselosteita

Työselosteita

Rikostaustaisten työelämäosallisuutta edistäviä ja hankaloittavia tekijöitä

Kuntoutussäätiön työselosteita working papers 70/2025

Työselosteita

Tiedonhakutaitoja ja tuen tarvetta: Kelan kuntoutukseen hakeutumista edistävät ja estävät tekijä

Työselosteita 69/2024

Työselosteita

Osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä edistävät keinot – katsaus viimeaikaisiin tutkimuksiin

Kuntoutussäätiön työselosteita 68/2023

Muita TKI-tiivistelmiä

TKI-tiivistelmät

Suomeen muuttaneiden kokemukset sote-palveluiden saavutettavuudesta

TKI-tiivistelmä 2/2026

TKI-tiivistelmät

Osaamista ja yhteiskehittämistä

TKI -tiivistelmä 1/2026

TKI-tiivistelmät

Kuntoutukseen hakeutumista edistävät ja estävät tekijät

TKI-tiivistelmä 6/2025

Muita arviointiraportteja

Arviointiraportteja – Evaluation Reports

Työkykyjohtamisen hyödyt PK-yrityksissä

Kuntoutussäätiön arviointiraportti 07/2025

Arviointiraportteja – Evaluation Reports

Urheiluopistojen SROI-arviointi

Kuntoutussäätiön arviointiraportti 6/2024

Arviointiraportteja – Evaluation Reports

Kuntoutussäätiön SROI-arvioinnit 2017–2023

Kuntoutussäätiön arviointiraportteja 5/2024

Muita julkaisuja

Muut julkaisut

Työttömien ja työllisten välisiä eroja koetussa terveyspalveluiden tarpeessa selittävät erot pitkäaikaissairastavuudessa ja työkyvyssä

Muut julkaisut

Suomeen muuttaneiden kokemukset sote-palveluiden saavutettavuudesta

Muut julkaisut

”Onko tää sitä ikärasismia” – Askeleet töihin - hankkeen loppuraportti (2021–2023)