Free cookie consent management tool by TermsFeed
Uutiset

NEMO – Neuromoninaiset työelämäpolut -hanke edistää työelämäosallisuutta

Kuntoutussäätiö ja Silta-Valmennusyhdistys käynnistivät vuoden 2026 alussa NEMO – Neuromoninaiset työelämäpolut -hankkeen, jossa kartoitetaan uudistuneen vammaispalvelulain toteutumista neuromoninaisuuden näkökulmasta sekä kehitetään osaamista ja yhteistyötä työllistymisen edistämiseksi.  

Neurovähemmistöihin kuuluvien henkilöiden joukossa on merkittävä määrä potentiaalisia osaajia, joilla on työelämän nykyisiin tarpeisiin soveltuvia taitoja. Näitä valmiuksia ei kuitenkaan tunnisteta tai hyödynnetä täysin, sillä palveluissa ja työpaikoilla ei aina osata vastata yksilöllisiin tarpeisiin. Vuoden 2025 alussa voimaan tullut uudistunut vammaispalvelulaki (675/2023) korostaa palvelujen järjestämistä yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Palvelut tulee toteuttaa siten, että ne tukevat henkilön osallisuutta ja mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisesti yhteiskunnassa, mukaan lukien työelämässä.  

Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä ovat hyvinvointi- ja työllisyysalueiden ammattilaiset. Toimintaan osallistetaan myös kolmannen sektorin toimijoita ja muita työelämätoimijoita sekä neurovähemmistöihin kuuluvia henkilöitä, joilla on kokemusta vaikeasta työllistymisestä. Hankkeessa keskitytään työkykyä ja työllistymistä tukevien palvelujen kehittämiseen sekä vahvistetaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä.  

Tavoitteena on, että hyvinvointi- ja työllisyysalueiden palveluissa otetaan aiempaa laajemmin käyttöön toimintamalleja ja yhteistyökäytäntöjä, jotka tunnistavat ja huomioivat paremmin neurovähemmistöihin kuuluvien yksilölliset tarpeet. Kun tarpeisiin pystytään vastaamaan, työllistymispolut selkiytyvät ja työllistymismahdollisuudet sekä osallisuus vahvistuvat. Samalla työnantajat saavat tietoa ja tukea työllistämiseen sekä osaavaa työvoimaa käyttöönsä.

Hanke on Euroopan unionin osarahoittamana (ESR+), rahoittavana viranomaisena toimii Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus. Hanke toteutetaan aikavälillä 1.1.2026–31.12.2028.

Pietilä Piia

Terveyspsykologian erikoispsykologi, PsL

Huolman Oskari

Markkinointiviestijä, Medianomi (AMK)