Tämä kirjoitus on osa Kuntoutussäätiön #PitkäMatkaTöihin-kampanjaa, joka nostaa esiin ihmisten kokemuksia matkasta kohti työelämää – myös silloin, kun matka on pitkä ja työllistyminen ei tapahdu heti. Haastattelu on toteutettu kirjallisesti, ja vastaukset julkaistaan sellaisina kuin ne on kirjoitettu.

Tässä haastattelussa esitetyt vastaukset perustuvat haastateltavan henkilökohtaisiin kokemuksiin, näkemyksiin ja mielipiteisiin. Ne kuvaavat yksilöllistä polkua ja tuen merkitystä.

Mistä polkusi kohti nykyistä tehtävääsi sai alkunsa? Voit halutessasi kertoa opiskelu- ja työtaustastasi sekä siitä, minkä ikäisenä eri asiat tapahtuivat.

Etenin koulussa kuitenkin kuten piti ja menin lukioon, koska en tiennyt mitä ammattia alkaisin opiskelemaan. Koetilanteet koin niin pahaksi, että se blokkasi kaikki opitut asiat ja olin mahdottoman ahdistunut. Olin ahdistunut ja masentunut jatkuvasti muutenkin.

Päädyin opiskelemaan teknistä piirtämistä ja opiskelin sitä noin 3 vuotta, mutta matka jäi kesken, sillä ala ei kiinnostanut yhtään. Vaihdoinkin lennosta liiketalousopistoon opiskelemaan merkonomiksi.

”Aloin käyttämään alkoholia enemmän, mikä tietenkin pahensi asiaa. Paloin loppuun työssäni ja päädyin akuuttipsykiatrian poliklinikalle mielenterveyden arviointiin - minulla todettiin vaikea masennus ja jäin sairauslomalle.”

Tein merkonomin töitä muutaman vuoden, mutta henkinen jaksamiseni lähti jyrkkään alamäkeen. Aloin käyttämään alkoholia enemmän, mikä tietenkin pahensi asiaa. Paloin loppuun työssäni ja päädyin akuuttipsykiatrian poliklinikalle mielenterveyden arviointiin - minulla todettiin vaikea masennus ja jäin sairauslomalle. En oikeastaan muista ajasta kauheasti mitään, sillä olin niin väsynyt ja masentunut. Aloitin ensimmäisen mielialalääkitykseni tässä vaiheessa. Vuoden sairausloman jälkeen alkoi aktiivinen kuntoutuminen, jotta pääsisin taas jaloilleni.

Mitä työllistymistä edistäviä palveluita olet hyödyntänyt matkasi varrella?

Loppuun palamisen ja vaikean masennuksen myötä aloitin kuntoutupsykoterapian. En ollut koskaan harkinnut psykoterapiaa, koska sitä ja “hulluutta” väheksyttiin nuoruudessani melko paljon. Lääkäri ehdotti terapiaa minulle ja olin aika epätoivoinen, kun tuntui että mikään ei auta oloon, joten päätin yrittää. Tässä vaiheessa välit äitiini alkoivat rakoilemaan, sillä hän ei pystynyt hyväksymään terapiani tarvetta. Tämä toi omia uudenlaisia haasteita jo uupuneeseen olotilaan. Kävin kaikki kolme vuotta kuntoutuspsykoterapiassa ja aloin löytämään itseni sekä oppimaan, että missä minun rajat menevät. Opin sanomaan ei, jos se tuntui minusta oikealta. Kolmen vuoden lisäksi kävin terapiassa vielä omakustanteisesti ja terapiaa onkin takana yhteensä yli viisi vuotta.

”En ollut koskaan harkinnut psykoterapiaa, koska sitä ja “hulluutta” väheksyttiin nuoruudessani melko paljon. Lääkäri ehdotti terapiaa minulle ja olin aika epätoivoinen, kun tuntui että mikään ei auta oloon, joten päätin yrittää.”

Terapian aikana aloitin myös ammatillisen kuntoutuksen Kiipulassa. Olin edelleen puolikuntoinen, mutta halukas menemään elämässä eteenpäin. Tulevaisuus ei enää tuntunut niin synkältä. Ammatillisen kuntoutuksen myötä ymmärsin, että olin valinnut työni hieman väärin perustein, joka kuormitti minua entisestään. Minut kasvatettiin ajattelemaan, että kunhan alalla on töitä ja saa paljon rahaa, niin pitää olla tyytyväinen, mutta huomasin, että se ei riitäkään minulle. Työni on oltava merkityksellistä, jotta se motivoi ja tuntuu mielekkäältä. Näin myös jokapäiväinen arki tuntui hyvältä. Päädyinkin työharjoitteluihin muun muassa eläinkauppaan sekä kuntoutuksen pariin. Löysin sen mitä haluan tehdä ja hyödynsin koulutustaustaani sekä osaamistani. Nyt koen, että teen työtä, millä on merkitystä ja voin antaa itsestäni juuri niitä asioita, joissa olen hyvä!

Millainen merkitys työllistymisellä on ollut hyvinvoinnillesi? Miten toimintakykysi ja osallisuutesi ovat muuttuneet matkan aikana?

Työllistyminen on tuonut merkitystä ja itsevarmuutta, sillä työn myötä olen saanut onnistumisen kokemuksia pitkän kuntoutusjakson jälkeen. Vähättelevä ja kritisoiva ääni takaraivossani on helpottanut. Olen ollut nyt kahdeksan vuotta työelämässä uupumiseni jälkeen ja kerran on tullut uusi kausi, kun uuvuin ja masennuin niin pahasti, että jouduin olemaan pois työstä noin kolme kuukautta. Huomasin kuitenkin, että jossain vaiheessa työstä poisoleminen ei enää auttanut ja halusin itse yrittää työhön paluuta. Tämä oli oikea päätös, vaikka voimien saanti kestikin vielä useamman kuukauden ajan. Vuoden jälkeen masentumisestani olin taas oma itseni. Parantumiseni ei olisi ollut samanlainen ilman upeaa esihenkilöäni, joka kulki rinnallani ja tuki minua aidosti matkan varrella.

”Parantumiseni ei olisi ollut samanlainen ilman upeaa esihenkilöäni, joka kulki rinnallani ja tuki minua aidosti matkan varrella.”

Miltä tuntui tulla osaksi työyhteisöä asiakkaan roolista työntekijäksi? Mikä on yllättänyt, ilahduttanut tai jäänyt erityisesti mieleen?

Aluksi koin työkokeilussa vähemmyyden tunnetta ja sellaista "huijarisyndroomaa", mutta itsevarmuus nousi hiljalleen. Olen saanut nyt matkan varrella myös uusia työkavereita, jotka ovat kulkeneet ainakin osin samaa polkua kuin minä ja näen heidät ihan eri valossa kuin näin joskus itseni. Kunnioitan heitä ja näen heidän suuren työnsä niin työtehtävien, mutta myös henkisen jaksamisen puolesta. Tämän myötä olen tullut empaattisemmaksi myös herkkyyttäni ja aikaisempaa kuntoutustarvettani kohtaan.

” Aluksi koin työkokeilussa vähemmyyden tunnetta ja sellaista "huijarisyndroomaa", mutta itsevarmuus nousi hiljalleen.”

Mitä haluaisit sanoa ihmisille, jotka nyt ovat vasta matkansa alussa tai epävarmoja omasta polustaan?

Aikaisemmat vastaukseni ehkä vastaavat jo tähän kysymykseen, mutta voisin tiivistää, että älä pelkää kokeilla uusia asioita, vaikka lähimmäiset ympärilläsi eivät ymmärtäisikään päätöksiäsi. Elä omaa elämääsi, oli se minkä näköinen tahansa. Älä häpeä sitä, että tarvitset välillä apua, sillä se on inhimillistä. Muista, että useimmiten suhtaudumme itseemme kriittisemmin kuin kukaan muu meitä kohtaan.

Miksi näiden palveluiden (esim. kuntouttava työtoiminta) tulisi sinun mielestäsi säilyä tulevaisuudessakin?

Ilman kuntouttavaa toimintaa en olisi saanut, enkä edes osannut kaivata, paikkaa, aikaa tai tilaa haaveideni, rajojeni ja itseni löytämiseen. Ennen kuntoutusta ja kuntoutuspsykoterapiaa elin elämääni ajatellen, että tätä parempaa elämää ei ole. En uskalla edes kuvitella, missä olisin nyt, tai en olisi, jos en olisi päässyt mukaan.

”Ennen kuntoutusta ja kuntoutuspsykoterapiaa elin elämääni ajatellen, että tätä parempaa elämää ei ole. En uskalla edes kuvitella, missä olisin nyt, tai en olisi, jos en olisi päässyt mukaan.”

Vastaaja: Nainen 36 v.

#PitkäMatkaTöihin on Kuntoutussäätiön kampanja, joka muistuttaa, että vahva ja pitkäkestoinen tuki on sijoitus – ei pelkkä kustannus. Kampanjassa äänessä ovat ihmiset omilla kokemuksillaan ja ammattilaiset, jotka haluavat kertoa, miksi tuki kannattaa myös silloin, kun tulokset eivät vielä näy. Kysy lisää kampanjasta: Maiju Nieminen, viestinnän asiantuntija, Kuntoutussäätiö.

‍