Tämä kirjoitus on osa Kuntoutussäätiön #PitkäMatkaTöihin-kampanjaa, joka nostaa esiin ihmisten kokemuksia matkasta kohti työelämää – myös silloin, kun matka on pitkä ja työllistyminen ei tapahdu heti. Haastattelu on toteutettu kirjallisesti, ja vastaukset julkaistaan sellaisina kuin ne on kirjoitettu.

Tässä haastattelussa esitetyt vastaukset perustuvat haastateltavan henkilökohtaisiin kokemuksiin, näkemyksiin ja mielipiteisiin. Ne kuvaavat yksilöllistä polkua ja tuen merkitystä.

Mistä polkusi kohti nykyistä tehtävääsi sai alkunsa? Voit halutessasi kertoa opiskelu- ja työtaustastasi sekä siitä, minkä ikäisenä eri asiat tapahtuivat.

Olen pitkäaikaistyötön. Nuorena muutin pois kotoa ammattikoulun kolmantena vuonna (18-19v), ja viimeinenkin kiinnostus opiskeluja kohtaan lopahti. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt yläasteen jälkeen pitää välivuosi ja miettiä mitä tahdon opiskella - päädyin ammattikoulun linjalle joka ei kiinnostanut ja hain sinne vain koska johonkin piti hakea.

Yritin vielä suorittaa tutkintoa neljäntenä vuonna, mutta motivaation puutteen ja koulun puolelta organisoinnin puutteen vuoksi koulutus jäi kesken.

Jonkin aikaa työttömänä olleena sain palkkatukipaikan Helsingin kaupungilta ja olin töissä n. vuoden. Tämän jälkeen muutama vuosi menikin sitten peukaloita pyöritellen.  

Muistan, että Työvoimatoimiston painostuksesta hain vielä datanomi-linjalle Omnian ammattiopistoon, mutta siinä vaiheessa oma masennukseni, henkilökohtaisen elämän ongelmat ja sen aikainen elämäntyyli aiheutti koulutuksen keskeyttämisen jo alkuvaiheessa.

“Aloin jopa pelkäämään töihin menoa. Mitä jos en osaa, mitä jos saan paniikkikohtauksen tai masennuskausi iskee päälle?”

Jossain vaiheessa (n. 2013, 20-21v) jäin asunnottomaksi, en löytänyt työpaikkaa enkä asuntoa. Tähän päälle masennus ja ero ensimmäisestä pitkäaikaisesta parisuhteesta ajoi minut lähes päivittäiseen alkoholinkäyttöön ja elelin jonkin aikaa mistään mitään välittämättä asuen milloin missäkin ilman vakinaista osoitetta.

Jonkin ajan päästä tavatessani nykyisen vaimoni, elämä alkoi pikkuhiljaa siirtyä raiteilleen. Iso elämäntyylin muutos vei oman aikansa ja ahdistus- ja masennusoireideni vuoksi minun oli todella vaikea etsiä työ- tai opiskelupaikkaa.

Joskus ehkä 2020-2021 paikkeilla hain viimein apua masennukseeni, sain lääkityksen ja aloin aktiivisesti kuntouttamaan itsenäisesti itseäni jotta pääsisin kiinni normaaliin arkeen ja työelämään. Hakeuduin kuntouttavaan työtoimintaan, sen jälkeen opiskelin itseni IT-tukihenkilöksi ja nyt olen työnhaun tuloksettomuuden seurauksena opiskelemassa toista tutkintoani.

Mitä työllistymistä edistäviä palveluita olet hyödyntänyt matkasi varrella?  

Palkkatuki, kuntouttava työtoiminta, Duuri-työnhakuohjaus, uravalmennus

Miten nämä palvelut ovat tukeneet sinua omalla polullasi? Mikä oli käännekohta tai merkittävä kokemus?  

Kuntouttavaa työtoimintaa pidän käännekohtana. Ajoitus oli sopiva, hain sinne omasta tahdostani joten motivaatio päästä arkeen kiinni oli suuri. Koronavuodet oli samaan aikaan ja pystyin hoitamaan suurimman osan työtoiminnasta etänä joka sopi sosiaaliseen ahdistukseeni hyvin.

”Kuntouttavaa työtoimintaa pidän käännekohtana.”

Millainen merkitys työllistymisellä on ollut hyvinvoinnillesi? Miten toimintakykysi ja osallisuutesi ovat muuttuneet matkan aikana?

En ole työllistynyt, mutta kuntouttavan työtoiminnan, sen jälkeisten opintojeni ja nyt työharjoittelun myötä olen mielestäni paljon tasapainoisempi ja itsevarmempi. Toimintakykyni on täysin eri tasolla.

Miltä tuntui tulla osaksi työyhteisöä asiakkaan roolista työntekijäksi? Mikä on yllättänyt, ilahduttanut tai jäänyt erityisesti mieleen?  

Olin niin pitkään pois työkuvioista, että aloin jopa pelkäämään töihin menoa. Mitä jos en osaa, mitä jos saan paniikkikohtauksen tai masennuskausi iskee päälle jne, jne. Työharjoittelussa minut otettiin heti alusta alkaen vastaan sellaisena kuin olen, ja kertoessani mahdollisista erityistarpeistani minua kuunneltiin. Vaikka en heti osaa jotain, se ei haittaa vaan minulle annetaan mahdollisuus oppia. Tunnen itseni ensimmäistä kertaa elämässäni olevani osa jotain työyhteisöä, ja se tuntuu hyvältä. Suurin pelkoni on että mitä tapahtuu, jos jään opiskelujeni jälkeen työttömäksi.

”Suurin pelkoni on että mitä tapahtuu, jos jään opiskelujeni jälkeen työttömäksi.”

Mitä haluaisit sanoa ihmisille, jotka nyt ovat vasta matkansa alussa tai epävarmoja omasta polustaan?

Asioilla on tapana järjestyä. Kaikki ei tapahdu sormia napauttamalla ja asioita kohti täytyy aktiivisesti pyrkiä. Vastoinkäymisten kohdalla ei pidä luovuttaa.

Miksi näiden palveluiden (esim. kuntouttava työtoiminta) tulisi sinun mielestäsi säilyä tulevaisuudessakin?

Ilman kuntouttavaa työtoimintaa en usko että minulle olisi ollut sopivaa paikkaa kuntouttaa itseäni, enkä tiedä missä olisin tällä hetkellä.

Mitä haluat kertoa omalla esimerkilläsi? Millaisen viestin haluat antaa? Esim. työyhteisöille ja työnantajille, päättäjille, asiantuntijoille tai muille palveluiden kehittäjille?  

Haluaisin että työnantajat näkevät kaikki yksilöinä. Vaikka olen yli 30 vuotias, eikä minulla ole juurikaan työkokemusta, minusta voi silti tulla hyvä työntekijä. Nykypäivänä tuntuu, että työelämässä ei anneta mahdollisuuksia, jos ei ole korkeasti koulutettu, omaa pitkää työkokemusta tai ole nuori alle 25-vuotias.

Vastaaja: Ville 33 v.

#PitkäMatkaTöihin on Kuntoutussäätiön kampanja, joka muistuttaa, että vahva ja pitkäkestoinen tuki on sijoitus – ei pelkkä kustannus. Kampanjassa äänessä ovat kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset, jotka haluavat kertoa, miksi tuki kannattaa myös silloin, kun tulokset eivät vielä näy. Kysy lisää kampanjasta: Maiju Nieminen, viestinnän asiantuntija, Kuntoutussäätiö.