12.9.2011 9.41
Sosiaali- ja terveysministeri Risikko: MS-potilaiden kuntoutuksessa parannettavaa
Työkyvyn säilyttämisen kannalta riittävän varhainen kuntoutus olisi tärkeää, mutta työkykyisellä MS-potilaalla ei tyypillisesti ole vielä oikeutta Kelan korotettuun tai ylimpään vammaistukeen. Se tarkoittaa, ettei Kela myönnä myöskään lääkinnällistä kuntoutusta.
"Lääkinnällisen kuntoutuksen ja vammaisetuuksien välistä kytkentää on
toivottu purettavaksi, jotta lainsäädäntö ei asettaisi esteitä MS-tautia
sairastavien oikea-aikaisen kuntoutuksen aloittamiselle. Asia on
selvitettävä sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, jossa arvioidaan
muutoinkin hallitusohjelmaan kirjattuja lääkinnällisen kuntoutuksen
kehittämistarpeita", Risikko linjasi Etelä-Pohjanmaan MS-yhdistyksen
40-vuotisjuhlassa lauantaina Seinäjoella.
Risikon mukaan hoitavalla lääkärillä tulee olla kokonaisvastuu tarvittavista
tutkimuksista ja kuntoutuksen suunnittelusta. Lisäksi kuntoutuksen
vaikutusten seuranta ja arviointi on kirjattava lakiin koko hoito- ja
kuntoutuspolun osalta.
"Kuntoutuspalvelujen järjestämisen tulee perustua asiakaslähtöiseen,
realistiseen ja taloudellisesti kestävään kokonaissuunnitelmaan.
Kuntoutuksen on oltava tuloksellista ja läpinäkyvää. Tämä edellyttää hyvää
ja esteetöntä yhteistyötä perusterveydenhuollon, työterveyshuollon,
erikoissairaanhoidon ja Kelan välillä. Yhteistyötä on parannettava
määrittelemällä eri toimijoiden välinen asiakasprosessi."
Hallitusohjelmassa on sovittu, että Kelan järjestämä ja rahoittama kuntoutus
sovitetaan yhteen muiden julkisten kuntoutuspalveluiden kanssa.
Lue tiedote Mediuutisten verkkosivuilta >>
Palaa otsikoihin