Merja sairastui anoreksiaan muutama vuosi sitten, ollessaan 14-vuotias. Silloin hän harjoitteli hiihtämistä tosissaan. Samalla hän alkoi kiinnittää suurempaa huomiota syömiseensä ja omaan ruumiiseensa.
"Aloin laittaa ruokaa ja vaadin perhettä syömään terveellisemmin, paljon kasviksia ja vähärasvaista lihaa, vähän sokeria ja suolaa. Lopulta menin äärimmäisyyteen: itselleni en sallinut lainkaan rasvaa, sokeria, suolaa tai yleensä ruokaa."
Merjan harjoitteluteho laski, kun hänellä ei enää ollut energiaa, mitä käyttää. Hänelle oli tärkeämpää se, että hän oli laiha.
Merjan vanhemmat huomasivat, että jotain oli vinossa, ja ottivat yhteyttä koulun terveydenhoitajaan. Merja vakuutti muuttavansa ruokailutapojaan, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Pitkien nälkäkausien lomassa hän myös ahmi välillä suuria ruokamääriä.
Hän kävi useita kertoja läpi hoidon, sairaalassa käynnit ja terapiat. Aina välillä olo tuntui paremmalta, mutta sitten Merja huomasi taas olevansa heikossa kunnossa. Elämän täyttivät läksyt ja urheiluharjoitukset.
Myöhemmin Merja tapasi vanhan urheilukaverinsa ja kuuli, että tälläkin oli ollut syömishäiriöitä. Samana kesänä hän tutustui mukavaan poikaan ja ihastui häneen.
"Kesätöissä meni kaikki poskelleen, kun ajattelin vain häntä. Mutta työnantajani ymmärsi tautini. Se oli rakkautta, joka saa ihmisen tekemään vaikka mitä."
Samana kesänä Merjan paino alkoi nousta. Lisäksi hän lähti matkalle Kreikkaan, jossa tutustui paikallisiin ihmisiin ja ruokaan. Paluu koulun penkille tuntui mukavalta.
"Painoni oli 50 kiloa, enkä ajatellut enää tyhmiä ja surullisia asioita. Aikaa ei jäänyt muuhun kuin läksyihin, ja lopun ajan olin kaverien kanssa."
Miten Merjalla menee nyt? Hänen päällimmäinen ajatuksensa on itsensä tervehdyttäminen ja opiskelu. Hän saa vielä nykyisinkin ahmimiskohtauksia, mutta olo niiden jälkeen ei ole yhtä paha kuin ennen.
"Olen tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olen. Ennen kaikkea olen tyytyväinen, etten ole välttämättä pysyvästi sairas, vaan voin parantua ja aloittaa kaiken alusta."
Merja haluaa kaikenlaista tulevalta - perheen, oman asunnon ja paljon muuta.
"Haluan kaikkea, en voi edes luetella. Haluan pitää kiinni omasta sydämestäni. Ja haluan lahjoittaa sen jollekin."
"Äsken satoi ensilumi. Heitin ensimmäisen lumipalloni. En ole siinä hyvä, mutta eihän minun tarvitsekaan olla."
Merjan
kertomus on julkaistu kokonaisuudessaan Eeva Riihosen kirjassa
Syömishäiriöitä (Kirjapaja, 1990) otsikolla Hiihdin vain laihtuakseni.
Insp-toimitus
/ Minna Kumpulainen