Kun ahmimalla käsitellään tunteita
"Pakottava tarve ahmia valtaa yleensä iltapäivisin koulun jälkeen. Käyn kesätöissä, mutta en matkustele: kaikki säästöt menevät ruokaan. Saatan parin tunnin aikana ahmia paketin lakritsaa, pussin sipsejä, kasan voileipiä, suklaata ja keksejä. Lopulta oksennan ulos kaiken", kertoo Pia, 17.
Ei helposti uskoisi, että lukiota käyvä normaalipainoinen, pitkänsalskea Pia kärsisi syömishäiriöstä. Urheilua aiemmin kilpailumielessä harrastanut tyttö on kunnianhimoinen opiskelija lähes 10:n keskiarvolla, omaa ystäviä ja hyvän itsekontrollin asiassa kuin asiassa.
Miten voi olla mahdollista, ettei Pia hallitse syömistään? Ihminen, joka hallitsee päivittäin useitakin monimutkaisia asioita, istuu iltaisin lukitun oven takana huoneessaan kuin suureen metsään eksynyt pikkutyttö.
"Kohtauksien jälkeen on hirveä olo, aivan kuin krapulassa: päätä särkee, huimaa ja naama on turvonnut. Piilottelen roskia sängyn alla, ettei äiti tajuaisi, millaisia määriä syön. Joskus se on syyttänyt mua varastamisesta - se loukkaa kaikkein eniten. Että varastan pullat pakasteesta. Että olen itsekäs."
Pia on vain yksi esimerkki bulimikosta. Ahmimishäiriö bulimia nervosa alkaa yleensä murrosiän lopulla ja - toisin kuin anoreksiaa - sitä esiintyy myös vanhemmilla naisilla.
Kun ahmimishalu saa bulimikosta otteen, on ruoan tarve niin polttava, että se täytyy tyydyttää heti. Yleensä ahmitaan herkkuja, mutta jos niitä ei ole, niin sitten kaikkea mahdollista sitä, mitä on helposti saatavilla. Häpeän vuoksi ahmiminen tapahtuu yleensä silloin, kun ihminen on yksin.
"Mulla menee aina paremmin, kun asun jonkun kanssa, vaikka kohtausten peittely onkin silloin vaikeampaa. Ruokatottumuksista tulee säännöllisemmät. Nyt on mennyt hyvin monta viikkoa. Olen miesystäväni kanssa syönyt joka aamu kaurapuuroa ja se on estänyt kohtausten tulon", uskoo bulimiasta puolet elämästään kärsinyt 32-vuotias.
Toisenkinlaisia esimerkkejä yhteisasumisesta löytyy. Yliopistossa opiskeleva 24-vuotias Hannamari potee syyllisyyttä, koska on sortunut joskus kämppistensä ruokakaapeista näpistelyyn. Se, mikä pätee päivällä, ei pädekään mielen pimeinä, nälkäisinä tunteina. Kun ruokaa on pakko saada, sitä on joskus saatava hinnalla millä hyvänsä.
Ahmimisen jälkeen bulimikko potee itseinhoa ja haluaa tehdä tehdyn tekemättömäksi. Jotkut ovat oksentamisen suhteen niin rutinoituneita, että he pystyvät siihen pelkällä tahdonvoimalla, ärsyttämättä oksennusrefleksejä. Vaarallisella alueella liikutaan silloin, kun bulimikko ei pysty enää pitämään sisällään mitään, koska elimistö on tottunut oksentamaan aina syönnin jälkeen.
Oksentaminen rasittaa elimistöä. Se saa sydämen tykyttämään nopeammin, aiheuttaa hikoilua, vapinaa ja heikotusta. Ulostuslääkkeiden väärinkäyttö taas aiheuttaa vatsanväänteitä tai ripulia, järkyttää elimistön mineraali- ja nestetasapainoa, saattaa aiheuttaa äkkiheikentymisen ja jopa kuoleman. Muut ahmimisen hyvityskeinot, nälkäkuuri tai äkillinen urheilumania, eivät ole terveellisiä keinoja ylläpitää normaalipainoa
Kaikkien itselleen asettamiensa (yleensä korkeiden ja/tai ulkonäköön liittyvien) tavoitteiden ja todellisuuden ristipaineessa bulimikko vuorottelee kahden minänsä välillä. "Hyvän" hillityn minänsä hän hyväksyy "pahan" puolen edustaessa kaikkia mahdollisia ylitsevuotavia, itsekkäitä tarpeita, haluja ja tunteita.
Bulimikon huono itsetunto kumpuaa usein siitä, ettei nuori ole pystynyt täyttämään vanhempiensa odotuksia: olemaan ihminen vailla emotionaalisia tarpeita. Bulimiasta irti pyrittäessä on hyvä tietää, että ahmimishäiriö on usein urhoollinen yritys hävittää nuo vaikeat, esiinpyrkivät tunteet.
Kun ihmisen normaalit tarpeet kielletään, on selvää, että ne muuttuvat hurjiksi, kaiken ajan ja voimat vieviksi himoiksi. Moni selviäisikin hyvin itsensä ja taipumustensa kanssa, jos vain antaisi niille tarpeeksi tilaa.
Ole siis rauhassa epätäydellinen, tarvitseva ja pyydä apua. On vain normaalia epäonnistua joskus, suuttua raivoisasti, itkeä ja katua.
Tuire Junnonaho
Insp-toimitus
Lähde: Julia Buckroyd: Anoreksia & bulimia. Juva 1997.
