PÄÄKIRJOITUS
Ullamaija Seppälä: Kuntoutustieteen opetusta ei saa lakkauttaa!

Juuri kun kuvittelimme, että olimme saaneet kuntoutustieteen yliopistolliseksi oppiaineeksi Suomessa, sitä ollaankin lakkauttamassa. Miksi? Miten näin pääsi käymään?

Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelmassa (2003) korostettiin kuntoutustieteen yliopistollisen opetuksen merkittävyyttä Suomen kuntoutusymmärryksen kehittämiseksi. Lapin yliopisto on ollut toistaiseksi maassamme ainut yliopisto, jossa on voinut vuodesta 2004 opiskella pääaineena kuntoutustiedettä ja suorittaa kandidaatin-, maisterin- ja tohtorintutkinnot. Nyt syksyllä 2010 sinne ollaan ottamassa sisään viimeiset pääaineopiskelijat. Professuurin haltijan jäädessä eläkkeelle ei virkaa näillä näkymin enää täytetä, vaan se siirretään toiselle tieteenalalle.

Myös valtiontalouden tarkastusvirasto on nostanut esiin kuntoutuksen aseman tärkeyden opetuksessa ja tutkimuksessa. Lääkinnällistä kuntoutusta koskevassa vuoden 2009 tuloksellisuuskertomuksessa todetaan, että kuntoutus jää muiden alojen jalkoihin, koska kuntoutuksen asema niin suomalaisessa perus- kuin jatkokoulutuksessakin on varsin vaatimaton. Edelleen todetaan, ettei tilanne voi olla vaikuttamatta kuntoutustoimintaan haitallisesti, koska alan koulutuksen vähäisyys ei edistä kuntoutustoiminnan kehittämistä. Esiin nostetaan yleisemmin myös kuntoutuksen tutkimus, johon kertomuksen mukaan pitäisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota ja siihen tulisi panostaa huomattavasti enemmän.  

Suomen Akatemia on huomioinut nyt ensimmäistä kertaa kuntoutuksen tutkimuksen.  Tämän vuoden tammikuun haussa rahoitusta kohdistettiin 2 miljoonaa euroa nimenomaan kuntoutusta koskevaan tutkimukseen. Akatemia korostaa, että tarvitaan entistä enemmän kuntoutukseen liittyvää monitieteistä tutkimusta käytännön kuntoutustoiminnan tueksi ja perustaksi. Se painottaa kotimaisen tutkimuksen välttämättömyyttä, koska ulkomaisten tutkimusten tulosten suora soveltaminen on ongelmallista johtuen muun muassa erilaisista terveydenhuolto- ja sosiaaliturva- sekä kuntoutusjärjestelmistä.

Mitä vaikutuksia kuntoutustieteen lakkauttamisella pääainetasolla on? Kun tieteenalan perustutkimus, joka on nimenomaan yliopistojen tärkein tehtävä, lakkaa, merkitsee tämä ongelmia myös kaikelle muulle maassamme tehtävälle kuntoutuksen tutkimukselle ja opetukselle. Yliopistollisen oppituolin ja sitä kautta tutkimuksen olemassaolo on tärkeää, jotta tieteenalan teorianmuodostus, käsitteiden määrittely ja menetelmien kehittely menisivät eteenpäin. Tämä on pohjana kaikelle muullekin tutkimus- ja kehittämistoiminnalle. Jos tällainen toiminta lakkaa, vaikeuttaa se myös muun muassa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittavien opinnäytetöiden tekoa.

Kuntoutukseen liittyvää ylempää ammattikorkeakouluopetusta annetaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla sekä suomen- että ruotsinkielisenä. Lisäksi sitä voi opiskella ainakin Lahdessa ja Oulussa. Ammattikorkeakouluissa tehtävä tutkimus on täysin soveltavaa, ja se vaatii pohjakseen vankkaa yliopistollista perustutkimusta.  

On tunnettua, että lääkäreiden koulutuksessa on sangen vähän kuntoutukseen liittyvää opetusta, vaikka he työssään joutuvatkin sen kanssa usein tekemisiin. Heidän tulisi osata ohjata tarvitsevia kuntoutukseen oikea-aikaisesti, tehdä siihen liittyviä lausuntoja ja ratkaisuja. Lääkäreiden kuntoutusosaaminen ei ole sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Oulun yliopistossa on (lääkinnällisen) kuntoutuksen professuuri.  Sen lisäksi kuntoutuksen verkko-opetusta on toteutettu yhteistyössä Oulun, Itä-Suomen ja Lapin yliopistojen kesken. Myös Helsingin yliopistoon ollaan tiettävästi valmistamassa verkko-opetuskokonaisuutta. Kuntoutustieteen perusteet pitäisi kuulua jokaisen lääkärin koulutukseen.

Heikennyksiä kuntoutukseen liittyvässä yliopisto-opetuksessa on tapahtunut jo aiemmin. Jyväskylän yliopistossa liikunta- ja terveystieteen tiedekunnassa on ollut mahdollista suorittaa tutkinto, jonka pääaineena on joko fysioterapia tai toimintaterapia. Toimintaterapian opetus pääaineena päättyi 2009 ja tiettävästi heikennyksiä pelätään myös fysioterapian puolella.

Järkevää olisi myös perustaa eri yliopistoihin eri tiedekuntien yhteisiä tai omia professuureja kuntoutuksen alalle, koska kuntoutustiede on lähtökohdiltaan hyvin monitieteistä. Kuntoutukseen käytetään Suomessa rahaa vuosittain n. 1600 miljoonaa euroa. Olisi erittäin tärkeää, että kuntoutuksen teoreettisia osaajia ja sitä kriittisesti arvioimaan pystyviä kuntoutustieteilijöitä olisi enemmän. Missä huomisen päteviä kuntoutuksen tutkijoita ja kehittäjiä koulutetaan vastaamaan yhteiskunnallisiin tiedon tarpeisiin?

Tässä lehdessä on kolme puheenvuoroa 38. Valtakunnallisilta kuntoutuspäiviltä, jotka pidettiin maaliskuussa Helsingissä. Puheenvuorot käsittelevät muistisairaiden kuntoutuksen vaikuttavuutta, ammatillista kuntoutusta sekä kuntoutusjärjestelmää peilattuna CP-vammaisen ihmisen elämänkaareen.

Lehden ensimmäinen artikkeli avaa meille, mitä salaperäiset IMBA ja Melba tarkoittavat, ja kuinka niitä käytetään apuna osatyökykyisten työnhakijoiden työllistämisessä. Toinen artikkeli valottaa yhtä mahdollista pätkätyöläisten kuntoutusmallia, jota on kehitetty Helsingin yliopiston työntekijöille. Katsauksessa selviää, kuinka alle 25-vuotiaat ovat käyttäneet työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksia vuosina 1995–2008.

Antoisia lukuhetkiä ja Hyvää Kesää kaikille!

Dosentti, VTT Ullamaija Seppälä
Tutkimusjohtaja
Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus >>
Kuntoutussäätiö