Joint-Nivel-projekti ammattiopintojen käynnistymisen tukena. Toiminnan arviointia ja tuloksia
|
Tekijät: Lehtoranta Pirjo Sarja: Työselosteita 31/2005 Kustantaja: Kuntoutussäätiö Kustannuspaikka:: Helsinki 2005 ISBN: 952-5017-54-0 Sivumäärä: 72 sivua Hinta: Maksuton |
Tiivistelmä
Vuosina 2003–2005 toimineen Joint-Nivel-projektin tarkoituksena oli kannustaa nuoria ammatillisiin opintoihin sekä tukea ammattioppilaitoksen toimintaa keskeyttämisten ehkäisemiseksi. Hankkeessa kehitetty Nivel-luokan toimintamalli oli tarkoitettu nuorille, jotka peruskoulun jälkeen olivat jäämässä toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle. Projektissa kartoitettiin myös Järvenpään ammattiopistossa opintonsa aloittaneiden opiskeluvalmiuksia ja kehitettiin opiskelijoiden tulo- ja jatkohaastatteluja tukemaan nuorten opintojen käynnistymistä ja etenemistä. Opintojen keskeyttämismääriä, syitä ja opintoaloittaisia jakautumisia selvitettiin muutamien lukuvuosien ajalta. Projektissa seurattiin myös pienen, opintonsa varhain päättäneen ryhmän sijoittumista opintojen keskeyttämisten jälkeen. Hankkeen koordinoijana toimi Kuntoutussäätiö ja yhteistyöhön osallistuivat Järvenpään ammattiopisto, Järvenpään kaupungin koulu- ja nuorisotoimi sekä Järvenpään työvoimatoimisto. Hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto ja Opetushallitus.
Raportissa luodaan aluksi katsaus toimintamalleihin, joiden tavoitteena on aktivoida nuoria ammatilliseen koulutukseen. Sen jälkeen tarkastellaan myös ammatillisen koulutuksen keskeyttämistä ja käydään läpi työryhmien ehdotuksia nuorten koulutuksellisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Projektin tulosten arvioinnissa keskitytään tarkastelemaan Nivel-luokan toimintaa ja Järvenpään ammattiopistossa tapahtuneita opintojen keskeyttämisiä.
Nivel-luokan toteutus onnistui hyvin. Luokka sai myönteisen vastaanoton opiskelijoilta, eikä kukaan heistä keskeyttänyt opintojaan. Myös opiskelijoiden huoltajat ja koulun henkilöstö olivat pääosin tyytyväisiä uuteen toimintamalliin. Opiskelijat korottivat vuoden aikana peruskoulun arvosanojaan hyvin runsaasti ja hankkivat hyväksi luettavia opintoja osallistuessaan ahkerasti nk. perehtymisjaksoille ammattiopiston eri linjoilla. Lähes kaikki nuoret hakeutuivat jatkokoulutukseen. Syksyllä 2005 tehdyn seurantakyselyn mukaan luokan kahdestatoista opiskelijasta kymmenen oli päässyt aloittamaan opintonsa, yksi haki töitä ja yksi oli menossa armeijaan.
Seurattaessa kaikkien ammattiopiston opiskelijoiden opintojen keskeyttämisiä havaittiin, että niiden määrä ja syyt säilyivät jotakuinkin samanlaisena tarkasteltavina ajanjaksoina. Usean nuoren opinnot keskeytyivät muuhun koulutukseen hakeutumisen vuoksi. Keskeyttämisiä tapahtui myös henkilökohtaisten syiden sekä runsaiden poissaolojen vuoksi. Opintoalakohtainen tarkastelu osoitti, että keskeyttämiset olivat yleisiä sellaisilla linjoilla, joiden työnäkymät olivat huonot. Myös opiskelijoiden valmiudet eivät aina vaikuttaneet riittäviltä kyseisten linjojen opiskeluun.
Projektin vaikutuksina voitiin nähdä, että peruskoulun ja Nivel-luokan yhteistyö tiivistyi ja sai muotoja. Ammattiopiston henkilöstön yhteistyöhön syntyi uusia rakenteita Nivel-luokan osalta ja jossain määrin koko oppilaitoksenkin osalta. Lähes kaikki Nivel-luokan opiskelijat pääsivät ammattiopintojen alkuun. Opintojen keskeyttämisissä koko oppilaitoksen tasolla ei tapahtunut oletettua vähenemistä. Opintojen edistymisen ja keskeyttämisten seurantaan ei myöskään kehittynyt vielä toimintamuotoja.
Avainsanat: Nivel-luokka, ammattikymppi, opiskeluvalmiudet, tulohaastattelu, opintojen tukeminen, ammattiopintojen keskeyttäminen, koulutuksellisen syrjäytymisen ehkäisy





