Köyhiä ja kipeitä. Terveydentila ja syrjäytyminen 1986-1994
|
Tekijät: Mannila Simo, Peltoniemi Jyri Sarja: Tutkimuksia 57/1997 Kustantaja: Kuntoutussäätiö Kustannuspaikka:: Helsinki 1997 ISBN: 952-5017-06-0 Sivumäärä: 94 sivua Hinta: 13.50 € |
Tiivistelmä
Tutkimuksessa on tarkasteltu heikon terveyden ja sosiaalisen syrjäytymisen yhteyttä Tilastokeskuksen vuonna 1994 kokoaman elinolotutkimuksen osa-aineiston avulla. Aineisto (n=7 204 ) kuvaa 15-64 vuotiasta laitosten ulkopuolista väestöä Suomessa. Vertailutietoina on käytetty vuoden 1986 elinolotutkimuksen vastaavaa osa-aineistoa, jonka tulokset on julkaistu aiemmin hankkeen ensimmäisenä raporttina.
Tutkimuksen viitekehyksenä on ollut suomalainen ja kansainvälinen huono-osaisuustutkimus ja syrjäytymiskeskustelu. Niin terveydentila kuin syrjäytyminen on ymmärretty moniulotteisesti: tarkastellaan sosiaalisen kentän eri marginaaleja ja niiden yhteyttä eri tavoin määriteltyyn heikkoon terveyteen. Tutkimuksessa on etsitty heikon terveyden ja syrjäytymisen yhteyksiä täsmentämättä niiden välisiä syy-seuraussuhteita.
Terveydentilaa mitattiin kuuden kriteerin avulla. Ne olivat koettu terveydentila, pitkäaikais-sairastavuus ja sen aiheuttama haitta, päivittäistoiminnoista selviytyminen sekä somaattinen ja psyykkinen oireisuus. Pitkäaikaissairastavuutta koskevia tietoja täydennettiin kuudesta sairauspääryhmästä sekä näön ja kuulon rajoituksista käytettävissä olevien tietojen avulla. Sosiaalista syrjäytymistä tarkasteltiin seitsemällä eri ulottuvuudella, koulutuksen, asumisen, työhön osallistumisen, taloudellisen aseman, sosiaalisen tuen, harrastusten ja vapaa-ajan käytön tai sisäisen elämänhallinnan marginaalisuutena tai ongelmallisuutena. Nämä ulottuvuudet operationalisoitiin yhden tai useamman mittarin avulla.
Tutkimuksessa selvitettiin ensiksi eri syrjäytymispiirteiden yleisyyttä terveydeltään eri tavoin heikkokuntoisiksi luokiteltujen osaryhmissä ja vastaavissa muun aineiston vertailuryhmissä. Toiseksi siinä verrattiin terveydeltään eri tavoin heikkokuntoisten syrjäytymisprofiileja. Kolmanneksi terveydentilan ja syrjäytymisen sosiaalisista perusrakenteista riippumatonta yhteyttä tutkittiin loglineaarisin analyysein, joissa vakioitiin iän, asuinalueen ja ammattiaseman vaikutus.Terveydentilaan liittyvän sosiaalisen syrjäytymisen kasautumista tutkittiin lopuksi pääkomponentti-analyysien tuottamien rakenteiden avulla.
Tulosten mukaan terveydeltään heikkokuntoiset olivat muita syrjäytyneempiä kaikilla tarkastelluilla ulottuvuuksilla. Suuri osa todetuista yhteyksistä johtui kuitenkin iän, sukupolven ja sosiaalisen kerrostuneisuuden vaikutuksesta. Heikko terveys liittyi kuitenkin myös niistä riippumatta syrjäytymiseen useimmilla ulottuvuuksilla, ja rakennetekijät yleensä vahvistivat yhteyttä. Sosiaalisesta rakenteesta pitkälti riippumatta heikkoon terveyteen liittyvät vakavat toimeentulovaikeudet, toimeentulotukiasiakkuus ja sekundaarisen sosiaalisen tuen puute.
Terveydentilaan liittyvä sosiaalinen syrjäytyminen oli paljolti ikä- ja sukupolvisidonnaista: terveysongelmiin liittyivät tavallisimmin epäajanmukainen koulutus ja ennenaikainen siirtyminen työelämän ulkopuolelle. Toinen heikkoon terveyteen liittyvä syrjäytymisen kasautuminen liittyi psyykkisiin oireisiin, joista kärsivillä oli toimeentulovaikeuksia ja miehillä lisäksi alkoholin humalakäytöllä mitattuja elämänhallinnan ongelmia.
Mielenterveyshäiriöiset ja näkörajoitteiset olivat muita tarkasteluja ryhmiä syrjäytyneempiä lähes kaikilla ulottuvuuksilla. Erot eivät kuitenkaan olleet yhtä selvät kuin 1980-luvulla.
Tulokset olivat pääpiirteissään samat kuin 1980-luvulla. Heikko terveys yhdistyi nyt kuitenkin jossakin määrin vakavampiin syrjäytymiskriteereihin kuin aikaisemmin. Sukupolvi selitti heikon terveyden ja koulutushaitan yhteyden 1980-luvulla kokonaan, mutta nyt yhteys todettiin myös rakennetekijöistä riippumattomasti.
Avainsanat: heikko terveys, vajaakuntoisuus, syrjäytyminen, huono-osaisuus, köyhyys
Abstract
The study focuses on the relationship of ill-health and deprivation illustrated by a subsample of the Level of Living Survey in Finland in 1994. The research material consists (n = 7 204) of a sample of Finnish population aged 15-64. The corresponding subsample of the Level of Living Survey (1986) has been used as a comparative material.
The study is theoretically based on international and Finnish research on deprivation and social marginality. Both ill-health and deprivation are understood as multi-dimensional and defined according to various criteria. The point of interest has been the relationship between various forms of ill-health and deprivation, not establishing any causal conclusions between them.
Ill-health was measured by six indicators. They included subjective ill-health, long-standing illness, long-standing restrictive illness, limitations of daily activities, somatic and psychic symptoms. Additionally, data concerning the main diagnostic groups and impairments of vision and hearing have been used to specify the health problems. Deprivation was studied on seven dimensions, as marginality in education, housing, work, subsistence, social support & family, social participation & leisure and life control. These dimensions have been operationalized by one or several indicator(s).
The study compares, firstly, the proportion of deprived people among those with ill-health with the deprivation found among those without ill-health. Secondly, it describes the variation of deprivation profiles found according to the health indicators used. Thirdly, the relationship of ill-health and deprivation has been studied by means of log-linear models in order to control the impact of age, region and socioeconomic status. Finally, multidimensional deprivation has been studied by means of structures gained by principal component analyses.
The results show that those with ill-health were more often deprived on all dimensions studied. This was often due to the impact of structural factors such as age, interpreted usually as a generation effect, region and socioeconomic status. Nevertheless, ill-health and deprivation were mostly mutually linked and their relationship was only strengthened by the structural factors. Being on relief, serious financial difficulties, and lack of secondary social support were related to ill-health very independently of the above social structure.
Multidimensional deprivation related to ill-health was often due to age and generation: it included inadequate education and premature exclusion from work. Another pattern of multidimensional deprivation was related to psychic symptoms. They were connected with various problems of subsistence, and, in the male group, alcohol abuse.
Those suffering from mental disturbances or impairment of vision were more deprived than other groups with ill-health on most dimensions. However, this result is less clear than in the 1980s.
The results were mainly similar to those from the 1980s. Ill-health was, however, now linked with more serious indicators of deprivation. The relationship to inadequate education had been purely generational in the 1980s, but now it was found also independently of the structural factors controlled.
Key words: ill-health, disability, deprivation, social marginality, poverty
Painos loppunut.





