Työeläkekuntoutuksen toimivuus

Takaisin hankelistaan
Hallinnoiva yksikkö Tutkimus- ja kehittämisyksikkö
Toimintaohjelma Sosiaalisen ja työstä syrjäytymisen ehkäisy
Hankkeen nimi Työeläkekuntoutuksen toimivuus
Project Name The functioning of vocational rehabilitation within the earnings-related pension scheme
Alkamisvuosi 2004
Päättymisvuosi 2010
Hanketyyppi Tutkimus
Hankkeen tila Päättynyt
Vastuuhenkilö Raija Gould (Eläketurvakeskus)
Vastuuhenkilö Kuntoutussäätiössä Kristiina Härkäpää
Muu työryhmä Aila Järvikoski (Lapin yliopisto), Leena Saarnio (Eläketurvakeskus), Annika Laisola-Nuotio, Tuula Lehikoinen (Kuntoutussäätiö)
Tausta Työeläkejärjestelmän ammatillisella kuntoutuksella pyritään työkyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Kuntoutuksen tavoitteena on edistää ansiotyössä pysymistä tai sinne palaamista ja ehkäistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Työeläkekuntoutusta koskeva lainsäädäntö uudistui vuonna 2004. Keskeinen muutos oli ammatillisen kuntoutuksen muuttuminen harkinnanvaraisesta lakisääteiseksi työeläke-etuudeksi. Uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita oli varhentaa työeläkekuntoutuksen aloittamista.
Tavoite Tutkimushankkeessa selvitetään kuntoutusuudistuksen välittömiä vaikutuksia työeläkekuntoutukseen ja kuvaillaan työeläkekuntoutuksen uudistuksen jälkeistä toimintaa yksityisellä, kunnallisella ja valtiollisella sektorilla. Hankkeessa tarkastellaan kuntoutuksen varhentumista, osuvuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja vaikuttavuutta sekä työkyvyttömyyden uhan kriteereitä.
Menetelmät/aineisto/toteutus Tutkimuksessa käytetty aineisto koostuu Eläketurvakeskuksen rekisteristä poimituista, työeläkekuntoutushakemukseensa myöntö- tai hylkäyspäätöksen saaneiden henkilöiden otoksista. Yksityisaloja edustavat otokset poimittiin kahdelta eri ajankohdalta: ennen kuntoutusuudistusta myöntöpäätöksen saaneet ja toisaalta uudistuksen jälkeen myöntö- tai hylkäyspäätöksen saaneet. Julkista sektoria edustaviin otoksiin kuului vain uudistuksen jälkeen myöntö- tai hylkäyspäätöksen saaneita. Otoksiin kuuluvista kerättiin tietoja Eläketurvakeskuksen rekistereistä, eri eläkelaitosten kuntoutusratkaisua koskevista asiakirjoista ja kuntoutusta hakeneille tehdyllä lomakekyselyllä.
Tulokset Tutkimuksen ensimmäiset kuvailevat tulokset on esitetty vuonna 2007 julkaistussa taulukkoraportissa. Työeläkekuntoutujien keski-ikä oli 46 vuotta. Useimmilla oli takanaan paljon työvuosia, mutta vähän koulutusta. Mielenterveyden sairausryhmän osuus oli työeläkekuntoutuksessa pienempi kuin työkyvyttömyyseläkkeissä. Työnantajasektoreiden välillä oli suuria eroja: yksityisen sektorin kuntoutujiin verrattuna valtiosektorilla painottuivat korkeampi koulutustaso, asiantuntijatehtävät ja mielenterveyssyyt. Työeläkekuntoutujat olivat yleensä itse osallistuneet kuntoutuksensa suunnitteluun ja pääosa heistä oli tyytyväisiä ja motivoituneita kuntoutukseen. Monet kokivat kuitenkin kuntoutuksen alkaneen liian myöhään. Tyytymättömyyttä esiintyi myös kuntoutuksen aikana saadun taloudellisen tuen määrään. Tulokset nostivat ammatillisen kuntoutuksen haasteiksi kuntoutujien peruskoulutuksen vähäisyyden, vaikuttavien kuntoutusmuotojen kehittämisen masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista kärsiville ja kuntoutuksen oikea-aikaisen toteuttamisen.
Avainsanat ammatillinen kuntoutus, kuntoutusuudistus, työeläkekuntoutus, työkyvyttömyyden uhka
Julkaisut Gould R, Härkäpää K, Järvikoski A, Laisola-Nuotio A, Lehikoinen T, Saarnio L (2007) Miten ja minkälaiseen työeläkekuntoutukseen? Työeläkekuntoutuksen toimivuus -tutkimuksen taulukkoraportti. Eläketurvakeskuksen keskustelualoitteita 2007:2. Edita Prima Oy, Helsinki.

Gould R, Härkäpää K, Järvikoski A (2008) Mielenterveysongelmat ja oikea-aikainen reagointi työeläkekuntoutuksen haasteina. Kuntoutus 31, 1, 39-53.

Poutapilvi web design - P4