Kuntoutuksen kohdentuminen Suomessa 2000-luvun alussa

Takaisin hankelistaan
Hallinnoiva yksikkö Tutkimus- ja kehittämisyksikkö
Toimintaohjelma Kuntoutuksen tarve ja kohdentuminen
Hankkeen nimi Kuntoutuksen kohdentuminen Suomessa 2000-luvun alussa
Project Name Equity in the allocation of rehabilitation services in Finland
Hankkeen nimen lyhenne KURRE
Alkamisvuosi 2006
Päättymisvuosi 2012
Hanketyyppi Tutkimus
Hankkeen tila Meneillään
Vastuuhenkilö Tiina Pensola
Muu työryhmä Katja Kesseli, Hanna Rinne, Riikka Shemeikka
Rahoittajat Kansaneläkelaitos (Kela)
Tausta Kuntoutusta koskevaa tietoa tarvitaan nykyistä enemmän sekä kuntoutusta koskevan päätöksenteon että käytännön kuntoutustyön tueksi. Kuntoutuksen kohdentumista ja kuntoutumiseen valikoitumisen prosesseja koskevan tiedon puute on todettu eri yhteyksissä. On katsottu, että kuntoutuksen kattavuudesta, kohdentumisesta ja mahdollisista väliinputoajien ryhmistä olisi saatava nykyistä selkeämpi kuva.
Tavoite Tutkimuksen tavoitteena on kuntoutuksen kohdentumisen ja kohdentumisen tasa-arvoisuuden selvittäminen sosiodemografisten ja sosioekonomisten tekijöiden, työmarkkina-aseman ja työhön liittyvien tekijöiden sekä alueellisten tekijöiden mukaan eri kuntoutuksen lakiperuste- ja sairausryhmissä 5–64-vuotiaassa väestössä.
Menetelmät/aineisto/toteutus Tutkimusaineisto koostuu Kelan kuntoutus- ja sairauspäivärekistereistä, joihin on yhdistetty Tilastokeskuksen väestölaskenta-, koulutus- ja työssäkäyntirekistereistä tarvittavat sosiodemografiset, sosioekonomiset, työpaikka-, työhistoria- ja asuinpaikkatiedot. Menetelminä käytetään logistisia monimuuttujamenetelmiä.
Avainsanat kuntoutus, ammatillinen kuntoutus, kohdentuminen, tasa-arvo, sosioekonomiset erot, vaikeavammaiset
Keywords rehabilitation, occupational rehabilitation, equality, allocation, socioeconomic differences

Poutapilvi web design - P4