Tuettu työllistyminen, ohjaus ja mentorointi kuntoutumisessa (TUTKA-projekti)

Takaisin hankelistaan
Hallinnoiva yksikkö Tutkimus- ja kehittämisyksikkö
Hankkeen nimi Tuettu työllistyminen, ohjaus ja mentorointi kuntoutumisessa (TUTKA-projekti)
Project Name Supported employment, counselling and mentoring in rehabilitation
Hankkeen nimen lyhenne TUTKA
Alkamisvuosi 2001
Päättymisvuosi 2005
Hanketyyppi Kehittäminen
Hankkeen tila Päättynyt
Vastuuhenkilö Aila Järvikoski
Muu työryhmä Sari Harju, Jukka Valkonen, Jari Kivirinta, Janni Seraidaris, Raija Hakala
Rahoittajat Raha-automaattiyhdistys (RAY)
Tausta Tuetun työllistyminen on todettu useissa yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa vaikuttavaksi toimintamalliksi vajaakuntoisten työllistymisessä. Toimintamallin soveltuvuudesta suomalaiseen palvelujärjestelmään tarvitaan lisää kokemuksia ja tietoa. Mallia oli hankkeen ajankohtana sovellettu etupäässä kehitysvammaisten työllistymisen tukemiseen.
Tavoite Kehittämishankkeen tavoitteena oli kehittää asiakkaiden kannalta tarkoituksenmukainen ja suomalaiseen palvelujärjestelmään soveltuva toimintamalli, jossa yhdistyvät tuetun työllistymisen ja palveluohjauksen menetelmät. Yksilötasolla hankkeen tavoitteena oli katkaista asiakkaiden syrjäytymisen kierre.
Menetelmät/aineisto/toteutus Toimintamallin kehittämisen lisäksi projektissa hankittiin kokemuksia siitä, miten tuettu työllistyminen voi täydentää ammatillisen kuntoutuksen keinoja. Projektin asiakkaina (N=62) oli työelämästä syrjäytymisvaarassa olevia korkeasti koulutettuja mielenterveyskuntoutujia (65 %), ammatillista koulutusta vailla olevia nuoria ( 24 %) ja CP-vammaisia nuoria (11 %). Projektin tuloksia ja toimeenpanoa arvioitiin useista näkökulmista.
Tulokset Projektissa kehitetty toimintamalli osoittautui toimivaksi tukimuodoksi projektin asiakasryhmien kohdalla. Asiakkuuden päättyessä 34 % asiakkaista oli töissä avoimilla työmarkkinoilla. Projektilla oli ollut vaikutusta myös asiakkaiden toimeentuloon ja tyytyväisyyteen eri elämänalueilla.
Avainsanat tuettu työllistyminen, työttömyys, palveluohjaus, mielenterveyskuntoutujat, nuoret, CP-vammaiset, arviointi
Julkaisut Valkonen J (2005) Työllistyminen, toimeentulo ja tyytyväisyys. Tuloksia tuetun työllistymisen hankkeesta (Tutka-projekti). Kuntoutus 1, 27–42.

Valkonen J & Harju S (2005) Ihmisen arvoinen diili. Tuetun työllistymisen hankkeen toimeenpano ja tulokset. Tutkimuksia 73, Kuntoutussäätiö. Helsinki.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä