Mielenterveyskuntoutujien työllistyminen
Takaisin hankelistaan| Hallinnoiva yksikkö | Tutkimus- ja kehittämisyksikkö |
|---|---|
| Hankkeen nimi | Mielenterveyskuntoutujien työllistyminen |
| Project Name | Vocational rehabilitation models for people recovering from mental health problems |
| Alkamisvuosi | 2001 |
| Päättymisvuosi | 2005 |
| Hanketyyppi | Tutkimus |
| Hankkeen tila | Päättynyt |
| Vastuuhenkilö | Kristiina Härkäpää |
| Muu työryhmä | Jukka Valkonen, Ulla Peltola |
| Rahoittajat | Raha-automaattiyhdistys (RAY) |
| Tausta | Suomessa mielenterveyskuntoutujille suunnatuista työllistymismalleista yleisimmiksi olivat tutkimusajankohtana muotoutuneet työkeskusten työtoiminta, klubitalojen siirtymätyö ja erilaiset tuetun työllistymisen mallia toteuttavat projektit. Näiden erilaisten toimintamallien kehittämiseksi edelleen tarvittiin tietoa siitä, millaisia näkemyksiä mielenterveyskuntoutujilla itsellään on työllistymisestä, työssä, työpaikassa ja työyhteisössä toimimisesta sekä siitä, kuinka nämä tekijät vaikuttavat työssä viihtymiseen. |
| Tavoite | Tutkimuksessa selvitettiin eri tavoin työllistyneiden mielenterveyskuntoutujien tekemän työn sisältöjä, erilaisten työtehtäviin ja työympäristöön liittyvien tekijöiden toteutumista ja näiden vaikutusta työtyytyväisyyteen sekä työllistyneiden, työnantajien ja tukipalveluiden työntekijöiden kokemuksia työllistymismalleista. |
| Menetelmät/aineisto/toteutus | Tutkimuksen aineistot kerättiin yhteistyössä erilaisten mielenterveyskuntoutujien työllistymiseen tähtäävää toimintaa harjoittavien projektien tai organisaatioiden – työkeskusten, klubitalojen ja tuetun työllistymisen projektien – kanssa. Tutkimus koostui lomakekysely- ja haastattelututkimusosuuksista. |
| Tulokset | Tutkimuksessa kuvattiin työllistyneiden mielenterveyskuntoutujien tekemän työn sisältöjä ja työympäristöjä ja arvioitiin sitä, miten erilaiset työllistymistavat voivat palvella erilaisissa elämäntilanteissa olevia kuntoutujia. |
| Avainsanat | mielenterveyskuntoutujat, työllistyminen, ammatillinen kuntoutus, tuettu työllistyminen, siirtymätyö, työtoiminta |
| Julkaisut | Peltola U (2003) Siirtymätyön kehitys Suomessa. Teoksessa: E Pöyhönen (toim.) Mielenterveyskuntoutujien klubitalo. Yhdessä kohti työelämää. Stakes, Helsinki. Valkonen J (2003) Tarinallinen lähestymistapa mielenterveyskuntoutukseen. Teoksessa: E Pöyhönen (toim.) Mielenterveyskuntoutujien klubitalo. Yhdessä kohti työelämää. Stakes, Helsinki. Valkonen J, Peltola U, Härkäpää K (2006) Työtä, tukea ja mielenterveyttä. Kokemuksia mielenterveyskuntoutujien työllistymismalleista. Tutkimuksia 75, Kuntoutussäätiö. Helsinki. |





