Aktiivinen sairausloma. Kysely työpaikoille osasairauslomista
Takaisin hankelistaan| Hallinnoiva yksikkö | Tutkimus- ja kehittämisyksikkö |
|---|---|
| Hankkeen nimi | Aktiivinen sairausloma. Kysely työpaikoille osasairauslomista |
| Project Name | Active sick-leave |
| Alkamisvuosi | 2002 |
| Päättymisvuosi | 2003 |
| Hanketyyppi | Tutkimus |
| Hankkeen tila | Päättynyt |
| Vastuuhenkilö | Helena Vuorinen |
| Vastuuhenkilö Kuntoutussäätiössä | Jouni Puumalainen |
| Muu työryhmä | Tuula Lehikoinen |
| Rahoittajat | Työsuojelurahasto (TSR) |
| Tausta | Työstä eläkkeelle siirtyminen tapahtuu Suomessa nykyisin keskimäärin useita vuosia ennen vanhuuseläkeikää. Asiantilan korjaamiseksi on viime vuosina toteutettu useita eri tutkimus- ja toimenpideohjelmia, joilla on mm. haluttu kiinnittää huomiota työntekijöiden työssä jaksamiseen. Yksi esimerkki näistä ohjelmista on eri ohjelmien jatkoksi valmisteltu ns. Veto-ohjelma, jonka tarkoituksena on löytää soveliaita toimenpiteitä työelämän vetovoiman lisäämiseksi. Kun fyysinen toimintakyky laskee vanhenemisen myötä, työssä selviytyminen on uhattuna ainakin osalla työvoimasta ja pitkien sairauslomien tai ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen uhka kasvaa. Uhka saattaa kohdistua pitkien sairauslomien tai työttömyysjaksojen seurauksena myös nuoriin ja keski-ikäisiin. Aktiivinen sairausloma on käytössä Ruotsissa ja Norjassa. Sairausloman alussa ja sen aikana mietitään keinoja helpottaa ja aikaistaa työntekijän työhön paluuta. Sairausvakuutusjärjestelmään on liitetty osa-aikainen työkyvyttömyys sekä siihen liittyvä osittainen sairauspäivärahakorvaus. |
| Tavoite | Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää työntekijöiden ja työnantajien kokemuksia pitkistä sairauslomista ja toiveita sairausloman aikaisen toiminnan kehittämiseksi. |
| Menetelmät/aineisto/toteutus | Tutkimus suoritettiin lomakekyselynä ja sen kohderyhmänä oli 554 henkilöä Etelä-Karjalan alueen 11 työpaikalta. Vastausprosentiksi saatiin 70 %. |
| Tulokset | Tutkimukseen osallistujista joka kolmas oli ollut pitkällä sairauslomalla kyselyä edeltäneen viiden vuoden aikana. Kolme neljästä piti pitkää sairauslomaansa sopivan pituisena, yksi neljästä liian lyhyenä. Neljä vastaajaa viidestä suhtautui myönteisesti osasairausloman mahdollisuuteen ja kaksi kolmesta olisi itse valmis hyödyntämään osasairauslomaa. Myönteisestä kantaa perusteltiin pitkän sairausloman jälkeisen työhön paluun helpottumisella ja työelämässä pysymisen vakiintumisella sairaustilanteessakin. Kielteisesti suhtautuneet korostivat työn vaativuuden tai ruumiillisen raskauden edellyttävän täyttä työpanosta. Kolmivuorotyössä osasairausloman suosio oli pienin. Toimihenkilöt ja esimiehet suhtautuivat osasairauslomaan työntekijöitä myönteisemmin. Suosituin ansiovaihtoehto osasairausloman aikana olisi tehtyjen työtuntien mukainen palkka, jonka lisäksi työntekijä saisi sairauspäivärahan työstä poissaolon ajalta. |
| Avainsanat | sairausloma, työkyvyttömyys, sairausvakuutus, työelämä, työhön paluu sairauslomalta |
| Keywords | sick leave, diaability, health insurance, working life, return to work |
| Julkaisut | Vuorinen H, Puumalainen J, Lehikoinen T (2003) Sairaana töissä? Kysely työpaikoille osasairauslomista. Kuntoutussäätiön työselosteita 25. Helsinki. Vuorinen H, Puumalainen J, Lehikoinen T (2003) Voisiko sairauslomalla olla osittain työssä? Kuntoutus 4/2003. |





