Hankkeet

Kuntoutussäätiön tutkimus- ja kehittämistoimintaa toteutetaan pääasiassa Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen hankkeissa. Ulkopuolisen rahoituksen saaneita hankkeita on vuosittain käynnissä parikymmentä.

 

Meneillään olevien ja päättyneiden tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeiden perustiedot ovat nähtävillä Kuntoutussäätiön omassa hankerekisterissä. Rekisteristä voi etsiä hankkeita useiden eri hakukriteerien mukaan, esimerkiksi alkamis- tai päättymisvuoden, rahoittajan tai avainsanojen perusteella.


Kattavammin suomalaisten kuntoutusalan organisaatioiden hankkeita esitellään Kuntoutussäätiön ylläpitämän  Kuntoutusportin tutkimustietokannassa. Kuntoutusportista löytyy tietoja myös kuntoutusalan julkaisuista ja artikkeleista.


Pikalinkit

Kuntoutusportti

Poutapilvi web design - P4