Oman hyvinvoinnin lähteillä

 

Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) –hanke on järjestänyt  toiminta-aikanaan yhteensä seitsemän Oman hyvinvoinnin lähteillä –varhaiskuntoutuskurssia, joita on tarjottu hankkeessa mukana olevien yritysten henkilökunnalle. Kuntoutuskursseista kolme on pidetty Kiipulan kuntoutuskeskuksessa, ja neljä Kuntoutussäätiössä. Kuntoutuskurssien vetäjinä ovat toimineet koulutetut ohjaajat Avire-Kuntoutus Oy:stä ja Kiipulan kuntoutuskeskuksesta, jotka molemmat ovat hankkeen yhteistyökumppaneita. Kuntoutuskurssien vaikuttavuudesta on kerätty tietoa eri kurssien yhteyksissä.  

Hanke järjesti viimeisen Oman hyvinvoinnin lähteillä –kuntoutuskurssin Hämeen maatalousyrittäjille Kiipulan kuntoutuskeskuksessa Turengissa 11.10. – 13.12.2011 välisenä aikana. Seurantapäivä pidetään 17.4.2012, kurssin ohjelma vielä alla olevasta linkistä.

 

vasynyt_mies

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oman hyvinvoinnin lähteillä maatalousyrittäjille: Kiipulan kuntoutuskeskus, Turenki, 11.10., 25.10., 8.11., 29.11. ja 13.12.11., seurantapäivä 17.4.12

 


Moniosaaja -valmennus

 

Punk-hankkeessa kehitettiin pk -yritysten ikääntyville (45+)  työntekijöille ryhmämuotoista, työelämäosaamiseen liittyvää kuntoutuksellista valmennusta. Valmennuksen aikana osallistujat laativat itselleen yksilöllisen kehittymissuunnitelman. Valmennus koostui lähiopiskelupäivistä ja niiden välillä työstettävistä tehtävistä. Työskentelyn apuvälineenä käytettiin verkko-oppimisympäristöä.  Pilottikuntoutuskursseja järjestettiin hankkeen toiminta-aikana kaksi.  Ensimmäinen toteutui ajalla 24.3. - 1.12.2010 ja seuraava toteutetiin ajalla 24.8. - 18.1.2012, Tämän toisen kurssin seurantapäivä pidetään 26.4.2012.ks. esite.