Poimintoja kirjaston uutuuksista
Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla
Kirja avaa monipuolisia näkökulmia sosiaali- ja terveysalan syrjäytymisen vastaisen työn ajatusmuotoihin, käytäntöihin ja menetelmiin. Kirjassa problematisoidaan syrjäytymis-käsitteen käyttöä ja haetaan myös uusia kriittisiä näkökulmia.
Teos jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan syrjäytymisen vastaista työtä kansalaislähtöisen auttamisen ja keskinäisen tuen näkökulmasta. Toisessa osassa luodataan ammatillista auttamistyötä ja palvelujärjestelmän ajankohtaisista muutoksista nousevia haasteita. Kolmannessa osassa haetaan vastausta siihen, kuinka syrjäytymistä voidaan vastustaa yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä.
Terhi Laine, Susanna Hyväri, Päivi Vuokila-Oikkonen (toim.)
Helsinki: Tammi 2010
ISBN 951-31-5463-7
Hyvinvoinnin käsikirja
Pyrimme parantamaan hyvinvointiamme monin tavoin, esimerkiksi liikunnalla, syömällä ja monenlaisilla hoitomuodoilla. Eri keinoilla on erilaisia vaikutuksia, ja myös vaikutusten kesto vaihtelee. Miten hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan sitten kannataisi edistää? Millä keinoilla vaikkapa mielialaa pitäisi yrittää kohottaa? Entä voitaisiinko yhteisöjen tai jopa kokonaisten kansakuntien onnellisuutta kohentaa jollain tavoin?Markku Ojanen selvittää teoksessaan erilaisia hyvinvointiin vaikuttavia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Hyvä uutinen on se, että hyvin monenlaiset hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävät keinot ja menetelmät ovat osoittautuneet tuloksekkaiksi. Voimme valita itsellemme parhaat keinot tarpeidemme ja tavoitteidemme mukaan.
Markku Ojanen
Helsinki: Kirjapaja 2009
ISBN 978-951-607-904-5
Pois laitoksista!
Teoksessa tutkitaan, miten eri tavoin vammaisiksi luokiteltuja ihmisiä koskevat ajattelu- ja toimintatavat ovat Suomessa muuttuneet 1950-luvulta nykypäivään sekä miten muutoksia on oikeutettu. Vahvasta laitoskulttuurista on siirrytty kohti laitosten purkamista ja hajauttamista, mikä on edellyttänyt uusien hoivan käytäntöjen kehittämistä. Teemoja lähestytään tutkimuksen, ideologioiden ja käytäntöjen näkökulmista.
Teoksessa käsitellään sitä, kuinka tutkimustieto on vaikuttanut vammaisia ja vammaisuutta koskevien instituutioiden ja käytäntöjen perustelemiseen. Siinä arvioidaan kriittisesti vallitsevaksi nousseen keskeisen huolenpidon mallin ominaisuuksia. Lisäksi pohditaan, mitä laitoshoidon purkaminen käytäntöjen tasolla tarkoittaa. Teoksessa tarkastellaan, kuinka huolenpidon ja hoidon normistot ja käytännöt ovat limittyneet syrjinnän ja sorron poliittisiin teknologioihin.
Antti Teittinen (toim.)
Pois laitoksista! Vammaiset ja hoivan politiikka.
Helsinki: Gaudeamus 2010
ISBN 978-951-570-773-4
Kulttuurit ja lääketiede
Yhteiskunnat ovat aina koostuneet tavoiltaan ja kulttuureiltaan toisistaan poikkeavista ryhmistä. Kulttuuri on olennainen osa niin yksilön, ryhmän kuin kansakunnan identiteettiä, ja eri kulttuureille ominaiset arvot siirtyvät sukupolvesta ja yksilöstä toiseen kielen, taiteen, uskomusten, rituaalien ja uskonnon välittämänä.Lääkärit, psykoterapeutit, psykologit, sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään potilaita, joiden kulttuurinen tausta poikkeaa heidän omastaan. Maahanmuuton ja pakolaisuuden lisääntymisen myötä kulttuurien kohtaaminen sairaaloissa ja vastaanotoilla on tullut osaksi ammattiauttajien arkea.
Antti Pakaslahden ja Matti Huttusen toimittama Kulttuurit ja lääketiede on ensimmäinen suomenkielinen kulttuurin merkitystä potilastyössä monipuolisesti käsittelevä oppikirja. Kirjan kirjoittajina ovat kotimaisten asiantuntijoiden ohella joukko kansainvälisesti tunnettuja transkulttuurisen lääketieteen asiantuntijoita.
Antti Pakaslahti ja Matti Huttunen (toim.)
Kulttuurit ja lääketiede
Helsinki: Duodecim, 2010
ISBN 978-951-656-311-7
424 s.





